Ferrarille viime kaudeksi siirtynyt Lewis Hamilton saavutti ensimmäisen voittonsa uudessa tallissaan. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Formula ykkösten seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton on urallaan kohdannut monenlaisia tilanteita. Sunnuntaina Barcelonan F1-kilpailussa brittilegenda sai kuitenkin kokea täysin uudenlaista tunteiden vyöryä: lajin tunnetuin kuljettaja voitti kilpailun sen tunnetuimman tallin riveissä, kun Ferrarille viime kaudeksi siirtynyt Hamilton ajoi ensimmäisen voittonsa tallissa.
– Iso grazie (kiitos) kaikille, tiimille, kaikille tallin tehtaalla, (tallipäällikkö) Fred Vasseurille siitä, että minuun uskottiin ja minut tuotiin tähän talliin, Hamilton herkisteli BBC:n mukaan.
– Minulla oli unelma aloittaessani (Ferrarilla) viime vuonna, ja tuo unelma näytti mahdottomalta viime kaudella. Emme kuitenkaan koskaan luopuneet toivosta, ja teimme paljon muutoksia ja kehitimme itseämme. Ja kaiken tuon lisäksi minulla on parhaimmat fanit, mitä urheilija voi toivoa. Joten kiitos, kiitos kaikille.
Formula ykkösten kaikkien aikojen voittokuninkaalle gp-voitto oli uran 106:s ja ensimmäinen sitten kauden 2024 Belgian kilpailun. Tuolloin hän ajoi Mercedeksellä.
– Jokainen noista voitoista on erityinen omalla tavallaan. Mutta tämä on aivan oma lukunsa. Seurasin Ferrarin menestystä nuorempana ja mietin aina, miltä tuntuisi voittaa tuolla autolla. Nyt se on totta.
Draamaa kisaan toi MM-pistekärjen, Mercedeksen Kimi Antonellin keskeytys vain muutama kierros ennen maalia, kun auto hyytyi. Toiseksi kisassa nousi näin Mercedeksen George Russell. Antonellin MM-pistejohto on nyt 41 pistettä Hamiltoniin ja 50 pistettä Russelliin, kun kautta on ajettu seitsemän kilpailua ja jäljellä on 15 kisaa.
McLarenin Lando Norris täydensi palkintopallin kolmossijallaan. Britannia sai näin kolmoisvoiton ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1968 Yhdysvaltain gp:n.
Cadillacin Valtteri Bottas keskeytti jo varsin aikaisin. Porukan peränpitäjänä ajanut Bottas kutsuttiin varikolle, kun talli ilmoitti hänelle autossa olevan ongelma.
Bottas on tällä kaudella ajanut seitsemässä gp-kisassa parhaimmillaan sijalle 13. Keskeytyksiä on nyt kolme.
F1-kausi jatkuu kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Itävallassa. Heinäkuussa ajetaan Britannian, Belgian ja Unkarin gp:t ennen neljän viikon kesätaukoa.