NFL:n huippupelaajiin lukeutuva Saquon Barkley (vas.) on liittynyt tekonurmien vastustajien joukkoon. Scott Serio / All Over Press
NFL:n supertähti Saquon Barkleyn mukaan vuoden 2026 jalkapallon MM-kisat ovat tehneet tekonurmien puolustamisesta entistä haastavampaa NFL:ssä. Philadelphia Eaglesin keskushyökkääjä pohtii, miksei liigan olisi mahdollista siirtyä laajemmin luonnonnurmikenttiin, kun samat stadionit pystyivät muuttamaan pelialustansa MM-kisoja varten. Asiasta raportoi yhdysvaltalainen uutiskanava Fox News.
Yhdysvalloissa järjestettyjen MM-kisojen 11 stadionista seitsemän oli NFL-seurojen kotiareenoita, joilla normaalisti käytetään tekonurmea. Kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n sääntöjen vuoksi kentät kuitenkin vaihdettiin nurmipintaisiksi turnauksen ajaksi.
Barkleyn mukaan tämä on luonut ennakkotapauksen, jota NFL:n on vaikea sivuuttaa tulevaisuudessa.
– Jos siihen pystytään jalkapallon MM-kisoissa, on vaikeaa perustella, miksi sama ei onnistuisi NFL:ssä. Siksi väite ei oikein vaikuta järkevältä, Barkley totesi.
Viime aikoina pelaajajärjestö NFLPA ja useat pelaajat ovat nostaneet asian esiin näkyvästi. Sosiaalisessa mediassa on levinnyt kampanja tunnisteella #WorthTheCost, jolla korostetaan pelaajien turvallisuuden olevan mahdollisia lisäkustannuksia tärkeämpää. NFLPA on myös muistuttanut, että FIFA:n otteluihin nurmi saatiin järjestettyä nopeasti, kun sitä tarvittiin.
MetLife Stadium New Jerseyssä kuvattuna ylhäältä. NFL-liigassa pelaavien New York Giantsin ja New York Jetsin kotistadionin tekonurmi vaihdettiin luonnonnurmelle vuoden 2026 jalkapallon MM-kisoja varten. All Over Press
Barkley myöntää, ettei hän tunne kaikkia tutkimustuloksia nurmen ja tekonurmen vaikutuksista loukkaantumisriskeihin. Hän kuitenkin korostaa omaa kokemustaan ja pelaajien yleistä mielipidettä.
– Pidän enemmän nurmesta, ja uskon, että suurin osa pelaajista on samaa mieltä. Jos tutkimus osoittaa nurmen olevan tekonurmea parempi vaihtoehto pelaajien kannalta, sen pitäisi olla riittävä peruste, Barkley sanoi.
– Pelaajat nauttivat pelaamisesta nurmella ja inhoavat tekonurmea. Jos tutkimus tukee tätä näkemystä, muutokselle ei pitäisi olla esteitä, Eagles-tähti lisäsi.
Barkleyn omat vakavimmat loukkaantumiset ovat kuitenkin tapahtuneet nurmikentillä. Hän repi eturistisiteensä Chicagossa vuonna 2020. Keskushyökkääjän mukaan kyseessä oli haastava tilanne, mutta hänen mielestään kaikkia loukkaantumisia ei voida estää pelialustasta riippumatta.
Saquon Barkley kannetaan pois kentältä Chicago Bearsia vastaan pelatun ottelun jälkeen syyskuussa 2020. New York Giantsia tuolloin edustaneen tähtipelaajan eturistiside repeytyi ottelussa. Mike Wulf / All Over Press
Keskustelu pelialustasta on ajankohtainen, sillä noin puolet NFL:n stadioneista käyttää edelleen tekonurmea. NFLPA:n johtaja Lloyd Howell on aiemmin kertonut, että jopa 92 prosenttia pelaajista haluaisi pelata nurmikentillä. Tekonurmen etuina pidetään yleensä edullisempia ylläpitokustannuksia ja parempaa soveltuvuutta monenlaisiin tapahtumiin ympäri vuoden.
NFL ei kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi pakottamassa seuroja siirtymään luonnonnurmeen. Liiga ilmoitti viime vuonna uusista kenttästandardeista, jotka koskevat sekä nurmi- että tekonurmialustoja. Tavoitteena on yhtenäistää ja parantaa pelikenttien laatua, mutta luonnonnurmesta ei ole tulossa pakollista.
NFL-liigan ylilääkäri Allen Sills on puolestaan todennut, ettei NFL:n keräämässä aineistossa ole havaittu tilastollisesti merkittäviä eroja alaraajavammojen tai aivotärähdysten määrässä eri pelialustojen välillä. Pelaajien vahva nurmimieltymys ja kenttien turvallisuutta koskeva keskustelu eivät kuitenkaan näytä hiipuvan, vaan MM-kisojen jälkeen paine muutoksiin voi jopa kasvaa.