Petri Saarelainen / AOP
Jääkiekon NHL-kausi alkoi tällä viikolla ilman Patrik Laineetta. Vaikka Suomessa voi tuntua ihmeelliseltä, että sukupolvensa parhaisiin maalintekijöihin kuulunut Laine on 28-vuotiaana työtön jääkiekkoilija, siinä ei oikeastaan ole mitään ihmeteltävää, kirjoittaa Meksin Ilkka Palomäki.
Meksi
Tämän jutun on tehnyt uusi Meksi Urheilumedia.
Selailin tällä viikolla kirjahyllystäni löytyvää Antti Wennströmin kirjoittamaa teosta Patrik Laine – NHL:n uusi suomalaistähti (Minerva, 2017). Olin kirjan tekovaiheessa töissä Urheilulehdessä, ja sain kunnian olla yksi Wennströmin käyttämistä asiantuntijoista teoksessa.
Teos ilmestyi Laineen sensaatiomaisen NHL-tulokaskauden jälkeen, kun Laine mätti 19-vuotiaana superlupauksena Winnipeg Jetsissä tehot 36+28=64. Mietin sitä, kuinka Laine on yhdeksän vuotta myöhemmin työtön jääkiekkoilija, jonka NHL-ura on vaakalaudalla.
Halusin palata yhdeksän vuoden takaisiin tunnelmiin ja aivan erityisesti tarkastella nykyisellä perspektiivillä, mitä tuli silloin sanottua. Yksi kohta pomppasi silmille, kun arvioin Laineen kehityskohtia.
”Urapolun ääripäinä ovat oikeastaan Marian Hossa ja Aleksandr Ovetškin. Kehitetäänkö Laineesta enemmän kahden suunnan pelaajaa, joka tekee 30–40 maalia kaudessa, vai puhdasta maalitykkiä?” lausuin teoksessa.
”Hossa on aliarvostettu pelaaja, joka on vanhemmalla iälläkin iskenyt lähelle 30 kaudessa, pelannut siihen päälle älyttömän hyvin puolustussuuntaan ja voittanut mestaruuksia. Toisessa skenaariossa hänestä (Laineesta) voi tulla vaikka 60 maalin tekijä runkosarjassa, mutta kuinka voittava siitä joukkueesta sitten tulee?”
Yhdeksän vuotta sitten olin tavallaan väärässä, mutta silti oikeilla jäljillä. Laineesta ei koskaan tullut uutta Marian Hossaa. Ei hänestä tullut uutta Ovetškiniakaan, mutta yhdeksän vuotta myöhemmin ymmärsin nopeasti, että käytin väärää vertailukohtaa.
Voit lukea jutun loppuun Meksistä. Siirry juttuun.
