NBA-finaalin ulkokatsomossa riitaa: yli 20 henkilöä pidätetty, viisi poliisia saanut vammoja

Poliisivoimia tarvittiin muun muassa Bryant Parkissa New Yorkissa NBA-finaalin aikana. Xavier Diaz / AdMedia

Tilanne New Yorkissa muuttui väkivaltaiseksi, kun San Antonio Spurs voitti New York Knicksin NBA:n kolmannessa finaalissa Madison Square Gardenissa ja kavensi ottelusarjan tilanteeksi 2–1.

Tuhannet pääasiassa Knicksin kannattajat olivat kokoontuneet seuraamaan ottelua ulkona New Yorkissa maanantai-iltana paikallista aikaa.

Rennon tunnelman rikkoi ottelun päätyttyä syntynyt kaaos, ja sosiaalisessa mediassa leviää hurjia videoita tilanteista, joissa New Yorkin fanit hyökkäsivät San Antonion kannattajien kimppuun.

The Athleticin mukaan yli 20 henkilöä otettiin kiinni ja viisi poliisia sai vammoja väkivaltaisuuksissa. Poliisin mukaan ainakin kahdeksan ihmistä pidätettiin ja heitä vastaan nostettiin syytteitä.

Alun perin ulkokatsomo oli suunniteltu pystytettäväksi Madison Square Gardenin viereen, mutta presidentti Donald Trumpin saapumisen vuoksi turvatoimia tiukennettiin, eikä tapahtumapaikan läheisyydessä ollut tilaa ihmisille.