Mestarijoukkueen sankariksi nousi 45 pistettä heittänyt Jalen Brunson, joka sai myös finaalien arvokkaimman pelaajan palkinnon. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
New York Knicksin 53 vuoden mestaruusodotus päättyi Suomen aikaa sunnuntaiaamuna, kun se voitti koripallon NBA:n finaalisarjassa San Antonio Spursin.
Spurs hävisi loppuottelusarjan viidennen pelin kotikentällään 90–94. Knicks vei mestaruuden voitoin 4–1.
Knicksin NBA:n mestaruus on seuran historian kolmas. Aiemmat mestaruudet ovat vuodelta 1970 ja 1973.
Tiukka finaalisarja
Finaalisarjan ratkaisseen ottelun tähti oli Jalen Brunson, joka heitti peräti 45 pistettä. Brunson valittiin loppuottelusarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Urheilumedia ESPN:n mukaan tämä on Knicksin pelaajien suurin pistemäärä yksittäisessä finaaliottelussa kautta aikain.
– Olen hämmästynyt. Kun joku ei enää usko meihin, löydämme aina keinon palata takaisin ja tehdä asialle jotain, Brunson totesi ratkaisuottelun jälkeen AFP:n mukaan.
Finaalisarja oli äärimmäisen tiukka. Ensimmäisen ottelun Knicks voitti kymmenellä pisteellä, mutta sen jälkeen piste-ero jäi enimmillään neljään. Kahdessa ottelussa voitto ratkesi vain pisteen erolla.
Jokaisessa voittamassaan ottelussa Knicks oli ESPN:n mukaan vähintään kymmenen pistettä tappiolla, mutta newyorkilaisjoukkue onnistui kerta toisensa jälkeen nousemaan peliin mukaan ja ohittamaan Spursin. Ratkaisuottelussa Knicks oli enimmillään 16 pistettä Spursia perässä.
Spursin ranskalaistähti Victor Wembanyama heitti finaalisarjan ratkaisseessa ottelussa 19 pistettä, keräsi 14 levypalloa ja teki viisi torjuntaa. Dylan Harper oli kotijoukkueen paras pistemies heitettyään 25 pistettä.
– Emme olleet valmiita voittamaan NBA:n mestaruutta. Parempi joukkue voitti. Teimme paljon hyviä asioita, mutta emme saaneet hommaa päätökseen, Spursin päävalmentaja Mitch Johnson totesi AFP:lle.
Wembanyama oli valmentajansa kanssa samoilla linjoilla.
– Dominoimme ehdottomasti suurinta osaa finaalisarjasta, mutta virheistämme ja erehdyksistämme rangaistiin niin ankarasti, ettei meillä voi olla tällaisia heilahteluita.
Viisi mestaruutta voittaneen Spursin tuorein ykkössija on vuodelta 2014.