Neziri saavutti kisakauden avauksessaan kaksi onnistunutta juoksua.

Nooralotta Neziri aikoo tänä kautena keskittyä ainoastaan sileiden ratamatkojen juoksemiseen. Arkistokuva. VALTTERI VAINIO / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Polvivammastaan toipunut aitajuoksija Nooralotta Neziri sai keskiviikkona Oulussa kaksi ehjää juoksua, kun hän avasi kesän kilpailukautensa 100 metrillä ilman aitoja. Neziri juoksi alkuerissä ajan 11,85 ja finaalissa parhaana suomalaisena neljänneksi ajalla 11,64.

Neziri kärsi loukkaantumisesta viime vuoden Tokion MM-kisoissa ennen kilpailua. Hän aikoo tänä kautena juosta vain sileillä ratamatkoilla.

Raatin juoksuradalle odotettiin myös keväällä takareitensä loukannutta Lotta Kemppistä, mutta hän jäi pois kilpailusta.

Naisten 400 metrillä alkukesän sairasteluista toipunut Mette Baas palasi kilparadoille ja voitti ajalla 52,20. Naisten seiväshypyssä kautensa aloittanut Elina Lampela ylitti 450 ja voitti kilpailun. Kotimaisen kärkituloksen 457 haltija Saga Andersson hyppäsi tuloksen 440.

Juttua on korjattu kello 22.37: Elina Lampela voitti naisten seiväskisan tuloksella 450. Hän ei jäänyt tulokseen 440, kuten aiemmin kerroimme.