Nooralotta Neziri paransi vauhtiaan finaalissa – lupaava paluu pitkän tauon jälkeen

Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille lupaavalla tavalla. Kuvassa Neziri Kalevan kisoissa vuonna 2025. Tomi Natri

Nooralotta Neziri kilpaili Oulun Challenger-tason yleisurheilutapahtumassa 100 metrin finaalissa ajalla 11,64. Neziri sijoittui finaalissa neljänneksi.

Pika-aituri starttasi telineistä erinomaisesti ja pysyi alussa kärkijuoksijoiden joukossa. Kuitenkin pitkä tauko vaikutti suoritukseen, eikä vauhti riittänyt loppuun saakka.

Liberian Symone Darius voitti kilpailun ajalla 11,35, ja Bahrainin Ofonime Odiong oli samassa ajassa toinen. Kolmanneksi juoksi lopussa Nezirin ohittanut britti Jasmine Wilkins ajalla 11,62.

Nezirin aika alkuerässä oli 11,85. Hänen henkilökohtainen ennätyksensä matkalla on vuodelta 2016, jolloin hän juoksi ajan 11,48.

Kilpailu oli ensimmäinen, jonka Neziri juoksi pitkän loukkaantumistauon jälkeen. Kuntoutumisen vuoksi Neziri ei vielä osallistunut päämatkaansa pika-aitojen kilpailuun.

YK