Ottawa Charge, joka pelasi tiukasti selkä seinää vasten, saavutti kotikaukalossaan voiton Montreal Victoiresta lukemin 2–1. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Suomalaishyökkääjä Ronja Savolaiselle merkitty syöttöpiste Ottawan illan ensimmäisestä maalista.
Pohjois-Amerikan naisten ammattilaisjääkiekko sarjassa PWHL Ottawa Charge on kaventanut loppuottelusarjan Montreal Victoirea vastaan.
Ottawa, joka pelasi tiukasti selkä seinää vasten, voitti kotikaukalossaan Suomen aikaa tiistain vastaisena yönä pelatussa ottelussa maalein 2–1. Kaikki ottelun maalit syntyivät vasta päätöserässä.
Ottawan ensimmäisestä maalista merkitty syöttöpiste suomalaispuolustaja Ronja Savolaiselle. Savolaisella on tämän kevään pudotuspeleistä nyt tilillään kaksi maalia ja kaksi syöttöpistettä.
Chargea edustavat myös joukkueen kakkosmaalivahti Sanni Ahola sekä apuvalmentaja Juuso Toivola. Ahola seurasi ottelun vaihtopenkiltä.
Montreal johtaa ottelusarjaa voitoin 2–1. Mestaruus saavutetaan kolmella voitolla. Seuraava ottelu pelataan Suomen aikaa torstain vastaisena yönä Ottawassa.
Savolainen ja Ottawa osallistuivat myös viime vuonna PWHL:n finaaleihin, mutta tuolloin joukkue hävisi Minnesota Frostille voitoin 1–3.