Pinja Kärhä teki vaikutuksen moukarinheitossa ylittämällä 70 metrin rajan Lahden gp-kilpailussa. PETRI KORTENIEMI / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Kärhä paransi ennätystään merkittävästi ja siirtyy loppuvuodesta Texasin yliopistoon Camryn Rogersin valmennettavaksi.
Suomen ennätysnainen Krista Tervo voitti odotetusti naisten moukarinheiton Lahden gp-kilpailussa, mutta päivän kenties mielenkiintoisin suomalaisurheilija sijoittui voittajan taakse neljänneksi.
Vasta 19-vuotias Pinja Kärhä paransi ennätystään yli kahdella metrillä Lahden stadionilla ja liittyi kuudentena suomalaisena naismoukaristina 70 metrin kerhoon. Kärhän uusi ennätys on 70,73.
Kärhän nimi tulee todennäköisesti pysymään suomalaisen yleisurheiluväen mielissä pitkään. Noormarkun Nopsaa edustava Kärhä suuntaa ensi syksynä Texasin yliopistoon, jossa hän pääsee harjoittelemaan lajin huippuosaajan Camryn Rogersin valmentajan Mohamad Saataran ohjauksessa.
– Olen aina ollut innokas tarttumaan tällaisiin mahdollisuuksiin. Tiedän, että katuisin koko loppuelämäni, jos en lähtisi, Kärhä kertoi Lahden stadionilla.
Kärhä ilmoitti, että hänen urheilijastipendinsä kattaa ”kaiken mahdollisen”.
– Se on myös akateemisesti erittäin hyvä oppilaitos. En näe tilannetta, jossa olisin voinut jäädä Suomeen. Tämä on aivan upea tilaisuus.
Kärhä sai Yhdysvalloista runsaasti stipenditarjouksia Instagram-tilinsä kautta.
– En tiedä, kuinka monta kymmentä valmentajaa otti yhteyttä ja kysyi, olisiko kiinnostusta tulla. Sain stipenditarjouksia 20–30 koulusta, mutta Texas oli selkeä valinta.
Kärhän kauden päätavoite on elokuun alussa, kun alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut järjestetään Yhdysvaltain Eugenessa.
Lahdessa syntynyt yli 70 metrin heitto oli loimaalaislähtöiselle Kärhälle helpotus, sillä kesän tavoite saavutettiin jo alkukaudesta.
– Nyt voin jatkaa kautta rennommalla mielellä.
Tervolta ”perustekemistä”
Kesän alussa aktiivisesti kilpaillut Tervo oli heittänyt Lahdessa kahtena edellisenä vuonna Suomen ennätyksen, mutta nyt hänen voittotuloksensa oli maltillisempi 72,45.
Tervo voitti kisassa hallitsevan Euroopan mestarin Sara Fantinin 70 sentillä.
– Ihan perustekemistä, mutta ei ollut tänään ihan terävintä. Kropassa oli pientä väsymystä, joten siihen nähden ihan hyviä heittoja, Tervo totesi.
Karhulan Katajaisia edustava Tervo teki toukokuun lopulla Norjan Bergenissä SE-tuloksen 77,35. Viime viikolla hän heitti Paavo Nurmen kisoissa Turussa tuloksen 75,55.