Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan 2027 Toyotalle


Ilta-Sanomien tietojen mukaan Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan kaudella 2027.
Tieto on vahvistettu suoraan rallin sisäpiiristä IS:lle. Virallinen tiedotus asiasta on määrä antaa 3. marraskuuta, eli tämän viikon tiistaina, jolloin japanilainen talli esittelee vuoden 2027 suunnitelmansa.
Rovanperä, 26, ajaa Toyotalta noin puolet kaudesta 2027, käytännössä 6–7 kisaa. Ensi kauden MM-sarjassa on 15 osakilpailua.
Kaksinkertainen rallin maailmanmestari osallistui MM-sarjan kilpailuun viimeksi Saudi-Arabiassa marraskuussa 2025.
Suomalaisen autourheilutähden nopea paluu MM-sarjaan voi yllättää, sillä Rovanperä totesi vielä elokuussa julkisesti, että MM-sarjassa kilpaileminen ei ole hänen ensisijaisin vaihtoehtonsa.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala ei halunnut kommentoida tietoa tällä hetkellä. Hän vahvisti kuitenkin lokakuussa, että Toyota ja Rovanperä ovat aloittaneet keskustelut mahdollisesta paluusta.
Rovanperän Espanjassa tekemä testi Toyotan uudella vuoden 2027 WRC-autolla kiihdytti spekulaatioita. Italialainen TuttoRally-sivusto on jo aiemmin lähteisiinsä nojaten kertonut, että Rovanperä olisi palaamassa Toyotalle kuuden MM-rallin ohjelmalla.
Kauden 2025 jälkeen Rovanperä lähti MM-sarjasta tavoitellakseen menestystä rata-autoilussa, ja hänen tavoitteenaan oli nousta formulaporraille aina formula 1:een asti.
Nyt rataura näyttää kuitenkin jääneen lyhyeksi.
Alkuvuodesta 2026 Rovanperä kilpaili Formula Regional Oceania Trophy -sarjassa ja saavutti yhden palkintopallisijan. Hänen oli määrä ajaa seuraavaksi koko kausi Japanin kovatasoisessa Super Formula -sarjassa.
Rovanperä vetäytyi sarjasta kuitenkin ennen ensimmäistä kilpailua terveydellisistä syistä.