Janni Hussi julkaisi kasvojensa ruusufinniä kuvaavat kuvat

Janni Hussi kertoi iho-ongelmistaan. Kuva: Tuomas Arkimies

Rallikartturina uraa tekevä Janni Hussi päivittää kuulumisiaan säännöllisesti Instagramissa, ja keskiviikkona hän julkaisi kaunistelemattomia kuvia kasvoistaan.

Ensimmäinen kuva ei herätä erityistä huomiota, mutta sen päälle kirjoitettu teksti ”Kevät ja ruusufinni!” antaa vihjettä tulevasta.

Toisessa ja kolmannessa otoksessa lähikuvassa ovat Hussin kasvot. Kasvoissa näkyy ruusufinni ja punoittava iho.

– Tää on jokakeväinen riesa. Kun valo lisääntyy, herää tää kaveri aina myös muistuttamaan olemassaolostaan, Hussi kirjoittaa kuvan päälle.

– Naama tuntuu, ku ois tulessa. Kuumottaa ja kirvelee. Onneks yleensä muun ajan vuodesta oireet on selkeesti rauhallisempia, hän jatkaa seuraavassa kuvassa.

Hussi kirjoittaa, että huhtikuu on kansainvälinen ruusufinnin tietoisuuskuukausi, jolloin korostetaan erityisesti couperosa-ihon ja ruusufinnin tunnistamista ja hoitoa. Hussi luettelee julkaisussaan keinoja, joilla ikävän ongelman voi saada kuriin. Tällaisia ovat muun muassa aurinkorasvan käyttö, äärilämpötilojen välttäminen ja alkoholin käytön vähentäminen.

– Oon kokeillut jos jonkunlaista rohtoa ja hoitoa vaivaan. Joistain on ollut apua, joistain ei laisinkaan ja jotkut ovat jopa pahentaneet oireita, hän kertoo.

– Tää on jokaisella hirveen henkilökohtaista myös, oon keskustellut ihmisten kanssa ja toisilla tietyt valmisteet on auttaneet, jotka sit taas mulla saattaneet pahentaa tilannetta.

Hussi ajoi viime viikonloppuna Kroatian MM-rallissa Toyotan Takamoto Katsutan etuautokunnassa. Katsuta voitti rallin, mutta Hussilla viikonloppu alkoi hieman vaikeammissa merkeissä.

Hussi saapui Kroatiaan keskiviikkona ja kertoi Instagramissa sairastaneensa rajun ruokamyrkytyksen.

– Matka alkoi keskiviikkona hyvinkin odottavissa tunnelmissa. Odottava tunnelma kääntyi kuitenkin paikan päälle Rijekaan saapuessa hyvinkin nopeasti rehelliseen kylmään hikeen, Hussi kirjoitti.

Hussi kertoi oksentaneensa heti hotellille päästyään.

– Eipä siinä, nopee check-in hotellilla, salamana huoneeseen, tiukka kaulaote pöntöstä ja norjaa puhumaan. Pikku ruokamyrkytys siihen heti kärkeen! Tekee hyvää päivä ennen rallin aloitusta.

Hussi on toiminut urallaan muun muassa Jari-Matti Latvalan, Teemu Sunisen ja Sami Pajarin kartanlukijana.

Tällä kaudella hänet nähtiin helmikuussa Ruotsin MM-rallissa juuri Sunisen kartturina.

Kartanlukijan työn ohella Hussi on useasti toiminut Katsutan etuautotehtävissä MM-ralleissa. Etuauton työnä on tehdä ennakkotutkimusta erikoiskokeilla.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
Janni HussiNorjaRuotsiToyotaYK