Maanantaina juostaan Mikkelin kauden päätösravit. Kuva: Maisa Hyttinen / Hippos
1.Anne Kankaan valmentama Global Eminent on Mikkelin maanantairavien arvoituksellisimpia kilpailijoita. Ruotsista kesällä hankittu hevonen aloitti loistavasti uusissa maisemissa syyskuun alussa, mutta Kangas on joutunut pettymään suojattinsa muihin juoksuihin.
Global Eminent oli Turun ylivoimavoittonsa jälkeen jättisuosikkina perin vaisu Vermossa, minkä valmentaja uskoi johtuneen painavista rautakengistä. Ruuna napsi niillä takakintereisiinsä.
Vaikka Global Eminentille vaihdettiin viime kilpailuun Lahteen kevyemmät alumiinikengät, jotka sillä olivat alla Turussa, sen meno ei yllättäen parantunut.
– Ruuna löi edelleen takajalkoihinsa. Sen ongelma on, että jalat eivät ole mahtuneet mahan alle. Hevosen kengitystä kevennetään edelleen, mutten tiedä, pitääkö Mikkelissä kenkiin laittaa jo hokit, Kangas pohtii.
– Global Eminentin jalkoja on myös hoidettu kahteen otteeseen viime startin jälkeen. Lisäksi sekillä on voinut olla vaikutusta sen juoksuihin. Mikkelissä sillä on tarkoitus kokeilla tosi lyhyttä sekkiä tai jättää siltä sekki jopa kokonaan pois.
Kangas sanoo, että kahden kuukauden kilpailutauolta tulevan ruunan voitto olisi kaikista jipoista huolimatta hänelle pieni yllätys vaisujen viime juoksujen jälkeen.
– Uuden kengityksen ja hoitojen jälkeen Global Eminent on ravannut ihan ok-tavalla, mutta ei sillä ole päästelty harjoituksissa niin kovaa kuin starteissa. Ruunan kunto on kohdallaan, ja sen kyvyt varmasti riittäisivät pärjäämiseen. Aika vaikea sen mahdollisuuksia on kuitenkin arvioida maanantain kilpailuun, jossa sillä on huono takarivin lähtöpaikkakin.
Kangas uskoo valmennettavistaan Mikkelissä enemmän korkeammassa sarjassa juoksevaan Lightningflashiin, joka on ollut paljon tallikaveriaan luotettavampi kilpailija.
Lightningflash on hurjassa menestysputkessa. Kuva: Maisa Hyttinen
Ruuna tienasi lokakuun kahdessa startissaan komeasti 20 000 euroa. Se voitti ensin Jokimaa Tekee Tähtiä -kisan, jonka pääpalkinto oli 15 000 euroa ja sijoittui sen jälkeen 5 000 euron arvoiselle kakkossijalle nousijadivisioonafinaalissa.
Lightningflash tulee maanantain starttiin kuukauden paussilta, jonka aikana sen paikkoja huollettiin.
– Jatkossa katsomme, kuinka ruuna riittää, kun se nousi kovempaan divisioonaan. Sillä ajetaan sitä ennen tämä Mikkelin sarja, jossa sen vastus ei vielä tiukkene viime kilpailuista.
– Hokkien ei pitäisi olla ongelma Lightningflashille, mutta silläkin on huono lähtöpaikka. Uskon siihen kaksikostamme enemmän, eikä sen voittokaan yllättäisi.
2. Mikkelin ravikausi päättyy maanantaina. Tämän vuoden ajajaliiga on viime vuoden tapaan Etelä-Savossa menossa vahvasti maan ykköskuskille Santtu Raitalalle, jonka kaula toisena olevaan Jukka Torviseen on kolme voittoa ja kolmantena tulevaan Hannu Torviseen neljä voittoa.
Kärkikolmikosta vain Jukka Torvinen vetää ajopuvun päälleen maanantaina. Hänellä on pieni sauma ohittaa Raitala vielä kalkkiviivoilla.
Jos neljässä lähdössä kilpaileva Torvinen onnistuu voittamaan kolmesti ja nousemaan tasoihin Raitalan kanssa, hänestä leivotaan Mikkelin kuskimestari suuremman kakkossijojensa määrän ansiosta.
Jukka Torvisella on vielä pieni sauma nousta Mikkelin ohjastajaliigan voittajaksi ohi Santtu Raitalan. Kuva: Juho Hämäläinen
Torvisen ajamista hevosista Bravissiomo Kessillä ja Winettolla vaikuttasi olevan kohtuullinen voittosauma, mutta hänen kahden muun ajokkinsa voitto olisi iso yllätys.
Valmentajaliigassa on paljon jännittävämpi tilanne. Matias Salon talli on saavuttanut tänä vuonna Mikkelissä neljä voittoa, ja hänestä yhden voiton päässä on seitsemän treenaria. Salon suojatteja ei kauden päätösraveissa nähdä.
Kolmen voiton valmentajista Salon ohittamiseen on vielä mahdollisuus Seppo Suurosella, Juha Utalalla, Tapio Perttusella, Henna Halmeella ja Kimmo Aholalla. Heistä jokaiselle tähän riittäisi yksi voitto muiden kärkisijojen paremman saldon ansiosta.
Mikäli valmentajien vertailussa mittarina käytetään voittojen sijaan kokonaisvoittosummaa, jota arvostetaan yleisesti enemmän, ylivoimainen ykkönen Mikkelissä on tänä vuonna ruotsalainen Daniel Redén. Tähän riitti hänen tallinsa Don Fanucci Zetin voitto kesällä hulppealla 80 000 euron ykköspalkinnolla ravatussa St. Michel -ajossa.
3. Yksi valmentajaliigan voittoa jahtaavan Henna Halmeen tallin hevosista Mikkelin päätösraveissa on Lady Cheri, joka on paljon kovakuntoisempi kuin sen viime sijoitukset osoittavat. Nelivuotias tamma voi onnistuessaan räjäyttää totopommin.
Henna Halmeen ohjastama Lady Cheri kärkkyy yllätysvoittoa. Kuva: Maisa Hyttinen / Hippos
Kovissa ikäluokkalähdöissäkin yrittäneellä hevosella oli tuskin kaikki kunnossa kolme juoksua sitten Kasvattajakruunun alkuerässä, jossa se hyytyi vastoin tapojaan varhain keulavaljakon kupeelta.
Toissa kerralla Kasvattajakruunun välierässä pikkupaussin jälkeen Lady Cherillä oli eri ääni kellossa. Se jäi paljon kilpasiskoistaan yllättävässä alkulaukassaan, ajoi porukan vauhdilla kiinni ja tuli vielä voimissaan pussissa maaliin.
Viimekertainen tasaisempi esitys Lappeenrannan tavallisessa iltaravilähdössä jätti yhden kysymysmerkin tamman ylle. Siltä irtosi porukan perältä vain melko tasapaksu kiri, kun se kilpaili pitkästä aikaa kengät jaloissaan.
Mikäli heikohko sijoitus johtui kuitenkin enemmän rapakelistä ja melko hankalaksi menneestä juoksusta kuin kengistä, Lady Cherillä on Mikkelissä täydet mahdollisuudet kärkisijoille.
IS:n Euronelkku-vihjerivi, Mikkeli 25.11.
-
T4-1: 4,6,3
-
T4-2: 9,3,7,8,2,11,4
-
T4-3: 6 Riko
-
T4-4: 13,10,2
-
Pelin hinta 1 euron panoksella on 63 euroa.