Caru päättää kautensa Kuopiossa perjantaina

Caru on ikäluokkansa ansioitunein hevonen tänä vuonna. Kuva: Maisa Hyttinen / Hippos
1. Moni arveli 4-vuotistähti Carun kauden päättyneen Varsakunkku-finaalin voittoon kaksi viikkoa sitten, mutta niin vain oriin nimi ilmestyi itsenäisyyspäivän ravien lähtölistoille.
Caru osallistuu Kuopiossa Pohjois-Savon Kasvattaja-ajoon, jonka voittaja kuittaa 5000 euroa.
Tehtävä ei voisi olla sopivampi. Vastustajat ovat olleet sekuntitolkulla hitaampia toistaiseksi ja yksikään niistä ei ole saanut kasaan edes kymmenystä Carun keräämästä voittosummasta.
– Ei oikeastaan käynyt edes mielessä, että olisi päätetty kausi Varsakunkkuun. Tähän oman alueen kisaan oli tarkoituskin lopettaa koko ajan, kuopiolainen omistaja-valmentaja Harri Sulku kertoo.
Sulku on luonnollisesti tyytyväinen suojattinsa kauteen. Caru on ikäluokan tämän vuoden palkintorohmu yli 100 000 euron kausiansioillaan.
– Annan kaudesta arvosanaksi kymmenen plus, siitäkin huolimatta että kolmessa kisassa tuli epäonnistuminen. Pummit tavallaan kuuluvat asiaan, kun nuorista suomenhevosista on kyse.
Mainitut kolme laukoista johtunutta epäonnistumista tulivat cup-karsinnassa huhtikuussa, Kriteriumin finaalissa syyskuussa ja Satakunta-ajossa lokakuussa.
Kauden arvokkaimmat onnistumiset puolestaan tulivat Pikkupelimannissa heinäkuussa, Oulu Expressissä syyskuussa ja Varsakunkussa marraskuun lopulla.
2. Lämminveristen Kasvattaja-ajossa ei nähdä Carun kaltaisia supertähtiä, mutta kelpo nousukaita kuitenkin.
Olympia Luxi voitti viime vuonna viisi kilpailua kuudesta, Kasvattaja-ajo mukaan lukien. Tänä vuonna saldo on avaamatta, mutta hevosen kyvyt eivät ole kadonneet mihinkään ja se lasketaan yhdeksi kuumimmista suosikeista perjantaina.
– Tamma teloi itseään laitumella viime kevättalvella ja joutui pitkälle kilpailutauolle. Sen kanssa on otettu hyvin rauhallisesti ja hevonen on mennyt koko ajan eteenpäin kilpailujen myötä, Jani Hartikainen kertoo.
– En tuomitse hevosta millään lailla. Osasin odottaakin, ettei voittoputki jatku samalla lailla kuin edelliskaudella.
Ohjastaja-valmentaja muistuttaa, että viime kaudella hevonen kilpaili matalammalla voittosummalla ja siksi tehtävät olivat sopivampia.
– Minusta hevonen ei ole ollut tänä vuonna sen huonompi. Nyt on vain ollut paljon rutinoituneempia hevosia vastassa, kuten esimerkiksi Kasvattajakruunun välierässä Seinäjoella.
Parin viikon takaisessa kisassaan Joensuussa Olympia Luxi kiri hyvin kolmanneksi. Juoksunkulku oli vastaan, kun kärki lopetti hurjasti 09-kyytiä.
– Fysiikan lait tulivat vastaan. Niissä vauhdeissa ei ohitella ulkoratoja pitkin, ja kun homma meni vaikeaksi, en hätistellyt tammaa kauheasti lopussa.
Perjantaina Hartikainen odottaa Olympia Luxilta hyvää panosta. 40 metrin takamatkalta ei kuitenkaan ole helppo kiertää kaikkia.
– Hyviä hevosia on vastassa, kuten syksyltä tuttu kilpakumppani Macabeo. Ja Firestorm on varmasti vaarallinen paalulta, jos osoittautuu sellaiseksi, että pystyy vetämään tasaisen reipasta koko matkan.
– Olympia Luxia ei varsinaisesti viritellä tähänkään kisaan, mutta kun hevonen on saanut sopivasti startteja kroppaan ja tuntuu menevän eteenpäin, jonkinlaisia odotuksia on. Tamma on yksi mahdollisista voittajista juoksun onnistuessa.
3. Edellä mainitun Carun pomminvarma voitto ei auta T65-pelaajia, sillä supertähden värittämä kisa on luiskahtanut kohteiden ulkopuolelle.
Vihjesysteemin ykkösvarmaksi tarjotaan avauskohteen Simply The Diamondia, joka voitti näytöstyyliin kaksi viikkoa sitten. Tamma juoksi kärkipaikalla ja pudotti esimerkiksi peesistä nauttineen Lapland Icemanin tylysti kyydistä loppusuoralla. 15-alkuinen tulos olisi lujaa valuuttaa perjantainakin.
T65:n apuvarmaksi oli harkinnassa kakkoskohteen Call It Julio, mutta sen viimeistelytiedoisa tuli pientä jobinpostia.
– En ole tyytyväinen hevosen viimeistelyyn, mutta on mahdollista että hevonen moitti vain radan kovaa pintaa. Viimeistelyä ei siis päästy ajamaan normaalilla tavalla, valmentaja Sanna Paasikivi kertoo.
IS:n vihjesysteemi, Toto65 Kuopio 6.12.
T65-1: 4 Simply The Diamond
T65-2: 3,7,9,8,10
T65-3: 8 Shiny Princess
T65-4: 6,4,1,5
T65-5: 9,2,5
T65-6: 1,3,7,5,10,4,9
Pelin hinta 0,10 euron rivipanoksella yhteensä 42 euroa.