Markku Nieminen luottaa siskoksiin Kasvattajakruunussa

Callela Ellen voitti 4-vuotiaiden Kuopio Stakesin toukokuussa. Kuva: Maisa Hyttinen / Hippos

Lauantain raveissa on neljä Kasvattajakruunun finaalia 30 000 euron ykköspalkinnolla.

Callela Ellen ja Callela Estelle ovat Markku Niemisen tallin parhaat saumat Kasvattajakruunuissa.

American Cooper palaa kilpailuihin lähes vuoden tauon jälkeen.

Viulan Voitto ja Up Down Lily tavoittelevat vuoden voitokkaimman ravurin titteliä.

1. Lauantain ravien ohjelmassa on peräti neljä Kasvattajakruunun finaalia 30 000 euron ykköspalkinnolla. Markku Niemisen talli sai hevosen jokaiseen loppukilpailuun.

Hän uskoo eniten sisaruskaksikkoon Callela Ellen–Callela Estelle.

– Molemmilta pitää odottaa hyvää suoritusta. Parempi sauma on se, kummanko juoksu onnistuu paremmin. Toivotaan tietysti, että molemmilla asiat luontuvat sujuvasti. Silloin niiden kuuluu olla pitkällä.

Callela Ellen starttaa 4-vuotiaiden tammojen kisassa.

– Ellen oli loistava Porin St. Legerissä, kun voitti karsinnan laukan jälkeen ja jäi finaalissa ihan ajamattomaksi. Viimeksi Seinäjoella suoritus jäi pikkuisen vajaaksi, mutta juoksunkulkukaan ei ollut puolella. Samanlaisena kuin Porissa ja juoksun onnistuessa hevonen pystyy pärjäämään kelle tammalle tahansa.

Pikkusisko Callela Estelle kisaa 3-vuotiaiden tammojen finaalissa.

– Kriteriumin finaalissa tuli ymmärrettävästi väsy, kun alussa mentiin pitkään kolmatta neljättä rataa pitkin. Sen jälkeen hevonen oli hyvä johtavan rinnalta jopa minun ajamanani, ja viimeksihän se kiri hyvin.

– Estelle on mennyt eteenpäin ja minusta se on ihan samalla viivalla muiden 3-vuotiaiden tammojen kanssa, jos juoksu onnistuu. Nyt sillä on hyvä lähtöpaikka, joten odotetaan ihan oikeaa suoritusta.

Callela Ellenille Nieminen ei ole suunnitellut varustemuutoksia, mutta Callela Estelleltä hän aikoo avata korvat ensimmäistä kertaa. Se voi tuoda lisää ruutia, mutta toivottavasti ei liikaa.

– Vedettävät korvapallot olivat varustuksessa jo viimeksi, mutta Raitalan Santtu ei vetänyt niitä, kun sijoitus tuskin olisi muuttunut. Nyt luulen, että se on kaikki tai ei mitään.

Lue lisää: Voi veljet, minkälainen hevonen – saattaa täyttää vielä ison unelman

2. Monen huippuhevosen kilpailukausi on jo päättynyt, mutta voitokkaalla American Cooperilla se vasta alkaa. Toissa syksyn Derby-finalistin lähes vuoden mittaiseksi venynyt tauko päättyy lauantaina. Ruuna on viivalla Turussa ravattavassa T75-lähdössä.

Valmentaja Markku Niemisen mukaan kauden piti käynnistyä keväällä, mutta suunnitelmat menivät uusiksi jalkamurheiden vuoksi.

– Kesän kilpailut menivät ohi. Hevosta on kuitenkin liikuteltu koko ajan, ja viimeiset 1,5 kuukautta on ajettu myös vauhteja treeneissä. Hyvillä mielin palataan kehiin vireen puolesta, Nieminen kertoo.

– Hevosen luokka ei katoa sen takia että tauosta tuli pitkä, kunhan vain treenataan kuten kuuluu. American Cooperilla on paljon kilometrejä takana. Isokokoinen hevonen oli viime vuonna niin sanotusti harva vielä, mutta nyt kun lihasta on tullut lisää, se on tiivistynyt ja komea katsella.

Lähtörata-arvonnan tulos veti Niemisen mielen matalaksi. American Cooperille osui takamatkan takarivi, mistä on hyvin todennäköisesti luvassa lisämetrejä ulkoradoilla.

– Eikös se ole toivoton tilanne? Hevonen tulee pärjäämään jatkossa, mutta pahaa pelkään, että lauantain kisasta tulee suutari asetelmien vuoksi. Toki on aina mahdollista että juoksunkulussa tapahtuu yllättäviä asioita, mutta en oikein jaksa uskoa sellaisiin.

Nieminen toivoo, että American Cooperista kehittyy avointen sarjojen hevonen. Noin 50 000 euron voittosummalla kilpailevan ruunan lähiaikojen tavoitteet ovat tietysti rahasarjoissa.

– Jos johonkin yksittäiseen asiaan toivon kehitystä 4-vuotiskauteen verrattuna, niin siihen, että ruunan päivät vaihtelisivat vähemmän nyt kun siitä on tullut aikuinen.

3. Kisa vuoden voitokkaimman ravurin tittelistä käy kuumana. Viulan Voitto on edelleen kahinassa mukana, vaikka joutui pitämään kolmen kuukauden tauon kilpailuista kesällä.

Hämeenlinnalaisorilla on kasassa 12 voittoa. Listakärki Impresario on yhden voiton edellä.

Lauantain jälkeen tilanne voi olla taas tasan. Viulan Voitto on selvä suosikki Voimaeläin-cupin loppukilpailussa 40 metrin takamatkasta huolimatta.

Turussa starttaa myös tilaston kolmonen, 11 kertaa tänä vuonna onnistunut Up Down Lily. Se kohtaa Kasvattajakruunussa parhaat 4-vuotiaat lämminveritammat. Suurkilpailufinaali on hevosen uran vaativin toistaiseksi.

Vuoden voitokkain ravuri palkitaan Ravigaalassa tammikuussa. Vuosi sitten tittelin vei Mandela Zon peräti 25 ykköstilalla.

IS:n vihjesysteemi, Toto75 Turku 16.11.

T75-1: 12 Viulan Voitto

T75-2: 3,12,2,11,13,6,14

T75-3: 2 Goodbrother

T75-4: 1,2

T75-5: 13,8,6,7,3,9,4

T75-6: 2,3,10

T75-7: 1,2,4,3,9,11

Pelin hinta 0,05 euron rivipanoksella yhteensä 88,20 euroa.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
HipposKuopioSOKTurkuYK