Smokin Boy palaa kilpailuihin loukkaantumisen jälkeen – Levitating Tammasarjan vinkkihevonen

Smokin Boy palaa kilpailuihin loukkaantumisen jälkeen – Levitating Tammasarjan vinkkihevonen 1

Teuvo Nikulaisen tallilla Rautalammilla odotellaan kovasti talvea. Kuva: Maisa Hyttinen /

Teuvo Nikulaisen valmentama Smokin Boy palaa kilpailuihin Kuopion raveissa maanantaina.

Smokin Boy joutui tauolle maaliskuussa lannerangan murtuman vuoksi.

Jonny Länsimäen valmentama Levitating on Tammasarjan vinkkihevonen.

Ravihevosten kenkäpakkoaika alkoi ja kestää neljä kuukautta.

1. Teuvo Nikulaisen valmentama Smokin Boy nousi viime kaudella matalista rahasarjoista lauantailähtöjen menestyjäksi. Kuluva vuosikin käynnistyi komeasti ja maaliskuussa tuli vakuuttava voitto haastajadivisioonassa, mutta huippukunnossa kilpaillut ruuna joutui vetäytymään kilpailuista pian sen jälkeen pitkäksi aikaa.

Nikulainen kertoo, että tauon syy on harmillinen haaveri.

– Hevosella todettiin murtuma lannerangassa. Todennäköisesti se oli tullut tarhassa kaatumisesta. Jos jotain positiivista vamman laadusta, niin murtumat kyllä paranevat, mutta aikaa se otti.

Maaliskuussa edellisen kerran kilpaillut Smokin Boy palaa kehiin Kuopion raveissa maanantaina. Valmentaja ennakoi, että huippukuntoon on matkaa vielä.

– Hyvin rauhallisin mielin aloitellaan. Katsellaan kannattaako lähteä tähtäämään divisioonalähtöihin jo tämän vuoden puolella, vai ensi vuonna vasta kun hevonen on saanut enemmän kilpailuja alle. Maanantaina tyydyttää, jos hevonen yltää rahasijalle.

Matala lähestymistapa on Nikulaisen mukaan paikallaan myös siksi, että tallin hevoset ovat sairastelleet viime aikoina. Esimerkiksi lauantaina Jokimaalla kilpaillut Kultaposti osoittautui piilevästi sairaaksi.

Huomaamattomat virustaudit ovat etenkin syksyinen riesa. Siksi Nikulainen odottaa jo kovasti talven tuloa. Edellistalvena tallin hevoset kulkivat hienosti pakkaskeleillä.

2. Maanantain ravien suurimmat setelit jaetaan lämminveristen Tammasarjassa, jonka voittaja kuittaa 4000 euroa. Kisasta löytyy myös illan T4-pelin kiehtovin vinkkihevonen, Jonny Länsimäen ohjastama ja valmentama Levitating.

Vaikka eivät sitä paljasta, hevonen on esitellyt huippukuntoa viime aikoina. Esimerkiksi Seinäjoella toissa viikolla se kiri tavalla, jonka luulisi tuovan menestystä jatkossa. Lupaava 3-vuotias pisteli viimeiset 700 metriä 12,5-vauhdilla ja kiri kaukaa takajoukoista vahvasti maaliin saakka.

Suoritus riitti vain seitsemänteen tilaan kun vastassa oli ikäluokan kärkeä Kasvattajakruunun välierässä, mutta nyt vastus helpottuu merkittävästi.

– Viime lähtöön tähdättiin aika pitkään ja odotinkin hevoselta hyvää suoritusta. Se oli huomattavasti sijoitusta parempi esitys, Länsimäki vahvistaa.

– Tähän lähtöön ei ole tähdätty ihan samalla tavalla, mutta pidetään koneita käynnissä, kun joulukuussa on yksi tärkeä isompi lähtö vielä. Ja tokkopa hevonen hirveästi huonontaa kuitenkaan, kun edellisestä kisasta on vain reilu viikko.

Länsimäki kertoo, että lauantaina ajetun viimeistelyharjoituksen perusteella hevosella on edelleen kaikki hyvin.

– Nyt mennään kengät jalassa, mutta en näe sitä merkittäväksi muutokseksi, kunhan rata on sellainen että kesäkengillä pärjää.

3. Ravihevosten kenkäpakkoaika on alkanut taas. Seuraavan kerran hevoset saavat kilpailla avojaloin aikaisintaan 16. maaliskuuta eli neljän kuukauden päästä.

– Jokivuotisen kenkäpakon taustalla on hevosen hyvinvoinnin varmistaminen talvikaudella, jolloin sää- ja rataolosuhteet Suomessa ovat usein haastavammat, Hippos tiedotti.

Jos kilpailun jälkeen havaitaan, että hevonen kilpaili ilman kenkiä, seurauksena on tuntuvat rapsut. Suoritus mitätöidään, palkintoa ei makseta ja valmentajalle määrätään vähintään 300 euron sakko sekä mahdollinen kilpailukielto.

Vedonlyöjien tehtävää kenkäpakkoaika helpottaa. Arvioitavana on yksi muuttuja vähemmän eikä kenkäinfojen varmistumista tarvitse odotella kilpailujen kynnykselle.

IS:n vihjesysteemi, Toto4 18.11.

T4-1: 1,6,9,3,5

T4-2: 1,3,4

T4-3: 2 Mustasukka

T4-4: 4,7

Pelin hinta 1 euron rivipanoksella 30 euroa.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
Saatat pitää myös näistä