Siruko yrittää haastaa voittohirmun

Siruko yrittää haastaa voittohirmun 1

Siruko on 5-vuotias lahjakkuus. Kuva: Maisa Hyttinen

Viisi- ja kuusivuotiaat suomenhevostammat kisaavat lauantaina Jyväskylässä 15 000 euron pääpotista.

Kilpailun suuri suosikki on Jockas Rita, joka ravasi 18 voittoa putkeen uransa alusta.

Siruko on voittanut seitsemästä juoksustaan kuusi, mutta valmentaja ei usko sen voittavan Tammaderbyä.

Kaksivuotiaiden lämminveristen Kasvattajakruunun finaaleissa voittajat kuittaavat 21 000 euroa.

1. Viisi- ja kuusivuotiaat suomenhevostammat kisaavat lauantaina Jyväskylässä kunniasta ja 15 000 euron pääpotista.

Kilpailun suuri suosikki on Jockas Rita, joka on rikkonut voittoennätyksiä. Santtu Raitalan 6-vuotias tamma koki ensimmäisen tappion vasta uransa yhdeksännessätoista startissa.

Sen juoksemat 18 voittoa oli uusi ennätys, kun huomioidaan pisimpään voittamattomana uran alusta kilpailleet suomenhevosravurit.

Jockas Rita on hallinnut Kouvolan yllätystappion jälkeen kevyesti molempia kilailujaan.

Myös vuotta nuorempi Siruko on avannut uransa kullansävyisesti. Se on voittanut seitsemästä juoksustaan kuusi.

Vaikka Siruko on venynyt kuin purukumi, valmentaja Christa Packalén ei usko, että se pystyy seuraavaan loikkaan, joka siltä vaaditaan Tammaderbyn voittamiseen. Hän epäilee, että tamman kilpailutuloksiin tulee lauantaina toinen särö.

– Jockas Rita on ollut todella hyvä. Kun näki, millä tyylillä se voitti karsintajuoksunsakin, sen haastaminen voittotaistoon on kyllä hevosellemme utopistinen tavoite. Ellei sen apuaisa sitten irtoa, Packalén sanoo.

Packalén viittaa sarkastisella lohkaisullaan Jockas Ritan tappiojuoksuun Kouvolassa. Tamman apuisan kiinnitys petti, minkä seurauksena se laukkasi loppusuoralla ja menetti varmalta näyttäneen voiton.

Muista kärkipään sijoista suursuosikin takana Packalén ei yllättyisi.

– Muiden tammojen kanssa hevosemme ei varmaankaan häpeä, mutta toki sillä on vielä vähän rutiinia.

Siruko yrittää haastaa voittohirmun 3

Siruko on hävinnyt vain kerran. Kuva: Maisa Hyttinen

Karsintajuoksu osoitti, ettei Sirukon totisesti tarvitse tulla än häntä koipien välissä. Se voitti oman eränsä ja jätti taakseen muun muassa Landen Iitan ja Huisi Hipun, jotka kuuluvat Jockas Ritan tavoin 6-vuotisikäluokan kermaan.

– Odotan, että Sirukolla voisi olla mahdollisuudet totosijalle. Sen pitäisi kyllä lähteä matkaan vähän liukkaammin kuin karsinnassa, jotta se pystyisi puolustamaan kunnolla ykkösradan lähtöpaikkaansa ja pääsemään hyviin asemiin. Ohjastaja Hannu Torvisen mukaan tamma vähän ihmetteli lähtöautoa, koska sillä oli siitä vasta vähän kokemusta.

Siruko on valmentajan äidin Susanna Packalénin hevonen. Hän osti sen 1-vuotiaana varsana kasvattajilta Jenny Ruotalta ja Jonne Väkeväiseltä. Siruko on Villinmiehen Tammakilvan voittaneen Kuunvalon Sirun esikoinen.

– Sirukon hyvä suku kiinnosti äitiäni. Kuunvalon Siru sitä paitsi asui kilpauransa aikana tallissamme, missä Jonne kävi treenaamassa sitä ja se oli siten äidilleni tuttu tamma, Packalén kertoo.

Hyväsukuisesta tammavarsasta on ollut isoja odotuksia koko ajan, mutta vastoinkäymisten takia sen kilpaura pääsi alkamaan normaalia myöhemmin vasta 5-vuotiaana. Se starttasi ensimmäisen kerran kolme kuukautta sitten.

Normaalisti suomenhevoset aloittavat kilpailemisen 4-vuotiaina ja osa jo vuoden nuorempina.

– Sirukoa valmennettiin kyllä varsana, mutta sillä tuntui olevan koko ajan jotain vaivaa. Sen polvista löytyi sanomista, ja ne leikattiin, kun tamma oli 4-vuotias.

Packalén myöntää, että Sirukon loistava aloitus on yllättänyt hänet, vaikka se treenasi hyvin ennen ensimmäisiä starttejaan.

– Etenkin tamman kova karsintajuoksu tuli yllätyksenä, kun se pystyi lyömään niin hyviä hevosia. Se on kehittynyt oikealla tavalla kilpailujensa myötä.

Treenari odottaa, että Sirukon venyminen jatkuu myös seuraavina vuosina.

– Meillä on vankka usko, että tamma pystyy kehittymään vielä selvästi. Sillä on vasta vähän startteja ja rutiinia.

2. Vielä Tammaderbyäkin suurempia seteleitä Jyväskylässä on jaossa 2-vuotiaiden lämminveristen Kasvattajakruunun loppukilpailuissa, joiden voittajat kuittaavat 21 000 euroa.

Koska niin oriitten ja ruunien kuin tammojenkin kilpailu on potenut osallistujapulaa, molempien sukupuolten karsintalähdöt jäivät ajamatta viime viikolla toisena vuonna peräkkäin.

Siruko yrittää haastaa voittohirmun 5

Tallikaverukset Arctic Fiona (1) ja Fuego Combo eivät anna toisilleen armoa kilparadalla. Kuva: iitamaria.kuvat.fi

Karsintoihin ilmoitetuille varsoille järjestettiin kuitenkin Kasvattajakruunun extralähdöt, ettei niiden tarvinnut tulla kylmiltään tämän päivän finaaleihin.

Tammojen voittoa jahtaa 11 valjakkoa, mutta oriitten ja ruunien voittoa vain kuusi hevosta. Molemmissa finaaleissa näyttäsi erottuvan oma taisteluparinsa muiden yläpuolelle.

Kaksivuotisikäluokan lupaavimmat nimet ovat olleet tammoja. Kirkkaimmat tähdet ovat Pekka Korven valmentamat tallikaverukset Fuego Combo ja Arctic Fiona, jotka kävivät kuukausi sitten Hevosenomistajapokaalissa tiukan kaksinkamppailun voitosta kaukana muiden edellä.

Ensin mainittu veti pidemmän korren puolestaan Kasvattajakruunun extralähdössä, joten kyseessä ovat hyvin tasaväkiset lahjakkuudet.

Oriitten ja ruunien puolella Markku Niemisen tallin Ancio ja Legacy Luca erkanivat extralähdössä omaan taistoonsa voitosta. Varsalaumaa vetänyt Ancio piti sähäkästi kirineen Legacy Lucan turvanmitalla takanaan maalisuoran taistossa.

3. Valmentajalegenda Veijo Heiskasen useita kuukausia kestänyt painajainen päättyi vihdoinkin. Hänen kovaluokkainen Callela Ikaros pääsee starttaamaan lauantaina kunnollisesta lähtöpaikalta radalta neljä.

Callela Ikaros on ollut lähtöradat arpovan Suomen Hippoksen tietokoneen runtelemana koko syksyn. Ruunan yhdeksän viimeisintä lähtörataa ennen tätä päivää olivat 10,8,8,11,8,10,12,12,11 eli erittäin huonoja kaikki.

Koska kovatasoisissa kilpailuissa lähtöpaikkojen merkitys on hyvin suuri, Callela Ikaros jäi rautaisesta kunnostaan ja sinnikkäistä juoksuistaan huolimatta ilman voittoja viime starttiinsa asti. Se jyräsi kaksi viikkoa sitten Seinäjoen hopeadivisioonassa hänniltä ohi kaikkien vastustajiensa.

Ruunan tolkuttoman huono arpatuuri sapetti Heiskasta, mutta hän uskoi sen jossain vaiheessa kääntyvän.

Siruko yrittää haastaa voittohirmun 7

Callela Ikaros pääsee starttaamaan Jyväskylässä numerolla 4. Kuva: Maisa Hyttinen

– Kyllähän se harmittaa, kun hevosellemme tulee koko ajan peräjälkeen huono lähtöpaikka. En ole törmännyt vastaavaan missään päin maailmaa. Mutta ei sille mahda mitään. On vain toivottava, että Ikarokselle alkaa tulla jossain vaiheessa hyviäkin paikkoja, Heiskanen sanoi muutamia viikkoja sitten.

Valmentajan toive vihdoin toteutui. Hyvä lähtöpaikka ei kuitenkaan takaa Callela Ikarokselle automaattisesti voittoa Jyväskylässä. Se saa vastaansa muun muassa Amazing Playerin, Excusez Moin ja Let’s Get It Upin, jotka ovat myös erittäin kovia ravureita.

– Let’s Get It Up teki tosi hyvän juoksun, kun se voitti viimeksi Kouvolassa. Vastus on kova, mutta ruunalla on onneksi hyvä lähtöpaikka. Se on oppinut jo avaamaan paremmin. En yllättyisi sen voitosta, valmentaja Christa Packalén sanoo.

IS:n Toto75-vihjerivi, Jyväskylä 23.11.

  • T75-1: 4,3

  • T75-2: 2,11,3,4,1,7,8

  • T75-3: 4,5,2

  • T75-4: 4 Vauhtis

  • T75-5: 3,4,5,11,1,10,9

  • T75-6: 8,4,3,11,1,6,7

  • T75-7: 2 Jockas Rita

  • Pelin hinta 0,05 euron panoksella 102,90 euroa.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
Saatat pitää myös näistä