Saara Keskitalo saavutti Lahden yleisurheiluillassa Suomen ennätyksen.

100 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen saavuttanut Saara Keskitalo (vas.) sai onnittelut aiemmalta SE-haltijalta Lotta Haralalta Lahden gp-kilpailussa keskiviikkona. PETRI KORTENIEMI / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Jo alkuerässään ennätyksensä tehnyt Keskitalo juoksi naisten pika-aidoissa SE-tuloksen 12,64.

Espoon Tapioiden Saara Keskitalo päätti kotimaisen yleisurheilun gp-sarjan avausillan Lahdessa hienolla tavalla juoksemalla naisten 100 metrin aidoissa Suomen ennätyksen.

Keskitalo kiisi Lahden stadionin takasuoralla upealla voittoajalla 12,64. Hän paransi Lotta Haralan kahden vuoden takaisen SE-tuloksen yhdellä sadasosalla.

Keskitalo, 25, teki ennätyksensä 12,73 jo Lahden alkueräjuoksussa. Ennen keskiviikkoa hänen ennätys oli 12,81.

– En ollut yllättynyt siitä, että pystyin juoksemaan nopeammin kuin esimerkiksi viikko sitten Turussa, mutta se yllätti, että niin paljon nopeammin, Keskitalo kuvaili SE:nsä jälkeen.

Suomen huippuaitureille Keskitalolle ja Haralalle tarjottiin Lahdessa hyvää kansainvälistä kilpailua. Keskitalon finaalijuoksun lopetus oli vaikuttava.

– Finaalissa oli hyviä selkiä sopivalla etäisyydellä, ja sain rytmin kiihtymään, hän pohti.

Suomen ennätys oli palkinto Keskitalon ja hänen valmentajansa Mikael Ylöstalon pitkäjänteisestä työstä. Aiemmin Keskitalo on ollut suomalaisena haastajana esimerkiksi Haralan ja Reetta Hurskeen takana, mutta ei enää.

– Vähän vaikeaa tätä on vielä ymmärtää. Ja kai tässä joku virallinen tarkistus tehdään ajalle, Keskitalo sanoi vaatimattomasti.

Harala sijoittui Lahden kilpailussa kolmanneksi tuloksella 12,79. Alkuerässä hän juoksi kauden toistaiseksi parhaan aikansa 12,78.

Harala, 34, lähetti onnittelut Keskitalolle.

– Todella hienoa tämän kesän kannalta, että nyt tuli jo Suomen ennätys. Nyt päästään kunnolla kilpailemaan, Harala innostui.

– On tiedetty, että Saara on hyvässä kunnossa. Ei tullut yllätyksenä.

Uusimäki lähestyi SE:tä

Lahden gp-ilta oli tasokas erityisesti juoksuradalla. Myös naisten 400 metrin aidoissa nähtiin vahva tulos, kun Hilla Uusimäki avasi kisakautensa erinomaisella ajalla 54,63.

Tulos yllätti myös Uusimäen itsensä. Toista kertaa urallaan 55 sekunnin alittanut Uusimäki paransi omaa ennätystään 0,31 sekunnilla, eikä Viivi Lehikoisen nimissä oleva Suomen ennätys (54,40) jäänyt kauas.

– Tosi monenlaisia skenaarioita oli mielessä siitä, miten tämä voisi mennä, mutta en voinut kuvitellakaan, että ensimmäisessä kisassa voisi kulkea näin hyvin, Uusimäki hämmästeli.

Petra Stenmanin valmennettava Uusimäki siirtyi viime kauden jälkeen harjoituksissaan 14 askeleen aitaväleihin, mutta Lahdessa hän juoksi avausväliä lukuun ottamatta 15 askeleella. Uusimäki arvioi pystyvänsä vielä parantamaan tuloksiaan tällä kaudella runsaasti, kun askeluudistus otetaan tosissaan käyttöön myös kilpailuissa.

Uusimäki ei halunnut ottaa avauskisastaan ylimääräisiä paineita, vaikka ennätys nosti hänet maailman tämän kauden tilastossa jaetulle 14. sijalle. Perjantaina 30 vuotta täyttävän Uusimäen tavoite on tiukasti kesän EM-kilpailuissa.

– Tiedän, että minulla on paljon potentiaalia parantaa omaa juoksuani. Katsotaan sitten, mihin se riittää Euroopan tilastossa ja kisoissa.

opetusYK