Saksa ja Alankomaat putosivat MM-kisoista rangaistuspotkujen myötä.

Paraguayn Matias Galarza (edessä) juhli voittoa Saksasta. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Paraguay ja Marokko pääsivät 16 parhaan joukkoon yllättämällä eurooppalaiset jalkapallon suurvallat.

Paraguay teki suuren yllätyksen pudottamalla nelinkertaisen maailmanmestarin Saksan miesten jalkapallon MM-turnauksesta. Jatkopaikka kisojen 16 parhaan joukkoon ratkesi maiden välillä rangaistuspotkukilpailussa venyneessä ottelussa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Saksa häviää rangaistuspotkukilpailun MM-kisoissa.

Suomen aikaa tiistain vastaisena yönä pelattu ottelu eteni ensin turnauksen ensimmäiselle jatkoajalle, kun tilanne oli 1–1. Paraguay yllätti jo avauspuoliskolla, kun Julio Enciso vei maan johtoon ennen taukoa. Saksan Kai Havertz tasoitti toisen puoliajan alussa.

Jatkoajalla Saksan Jonathan Tah osui verkkoon, mutta maali hylättiin videotarkastuksen jälkeen Waldemar Antonin maalivahtia vastaan tekemän rikkeen vuoksi.

Lopulta Paraguay voitti rangaistuspotkukilpailun maalein 4–3. Voittomaalin laukoi Jose Canale.

– Analysoimme jokaisen pelaajan ja jokaisen yksityiskohdan rangaistuspotkujen vetäjistä, Paraguayn maalivahti Orlando Gill kertoi uutistoimisto AFP:lle.

– Luojan kiitos onnistuin torjumaan kaksi pilkkua. Tämä on etuoikeus, pudotimme mestarin, Gill iloitsi.

Saksa voitti maailmanmestaruuden viimeksi vuonna 2014, jonka jälkeen kaksi seuraavaa MM-turnausta on päättynyt jo alkulohkoihin. Paraguay on puolestaan edennyt pudotuspeleihin vain kerran aiemmin: vuonna 2010, jolloin maa eteni puolivälieriin asti.

– Emme onnistuneet tänään riittävästi, Saksan päävalmentaja Julian Nagelsmann tiivisti pettymyksensä.

Hollannilla kehnot rankkarit

Marokko eteni jatkoon MM-turnauksessa, kun se voitti Hollannin rangaistuspotkukilpailuun venyneessä ottelussa.

Marokko onnistui luomaan pelissä vaarallisempia tilanteita, mutta Hollanti teki avausmaalin. Sitä jouduttiin odottamaan 72. peliminuutille, kun Cody Gakpo rikkoi kuparisen.

Marokko kuitenkin toipui tästä. Fulham-puolustaja Issa Diop sai lisäajalla avoimen puskupaikan, josta ei erehtynyt. Tasoitusosuma vei pelin jatkoajalle.

Maalittoman jatkoajan jälkeen Marokko voitti rangaistuspotkukilpailun maalein 3–2. Hollannin pelaajista peräti kolme viidestä epäonnistui saamaan palloa verkkoon.

Hollannilla oli etulyöntiasema ensimmäisen vetovuoron jälkeen, kun Teun Koopmeiners maalasi ja Marokon Neil El Aynaoui epäonnistui.

Sen jälkeen Hollannin vetäjistä Justin Kluivert, Quinten Timber ja Crysencio Summerville eivät onnistuneet, ainoastaan Wout Weghorst sai pallon verkkoon.

Marokon Ismael Saibari laukoi ratkaisevan osuman.

– Nämä ovat kauheimpia hetkiä jalkapalloilijalle, Hollannin kapteeni Virgil van Dijk kertoi hollantilaislehti De Telegraafin mukaan.

– Harjoittelimme niin paljon tätä (rangaistuspotkukilpailua) varten. Valitettavasti putosimme siitä huolimatta, van Dijk surkutteli.

Viime MM-kisojen neljänneksi sijoittunut Marokko kohtaa 16 parhaan joukossa seuraavaksi kisojen isäntämaan Kanadan.

jalkapalloYK