Saksan haasteet jatkuivat MM-kentällä. MAURO PIMENTEL/AFP
Saksalaisessa jalkapallossa eletään vaikeita aikoja. Lajin suurvaltoihin kuuluva Saksa kärsi tappion MM-kisojen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella yllättäen Paraguaylle ja jäi jo kolmannen peräkkäisen turnauksen aikana ilman pudotuspelivoittoa.
Tulos on herättänyt Saksassa voimakasta kritiikkiä. Bild-lehti kuvasi ottelua otsikossaan ”Saksan jalkapallon seuraavaksi painajaiseksi”. Lehden urheilutoimittaja Henning Feindt vaati kommentissaan päävalmentaja Julian Nagelsmannille potkuja ja ehdotti mahdolliseksi seuraajaksi Jürgen Kloppia. Nagelsmann ilmoitti kuitenkin heti ottelun jälkeen haluavansa jatkaa tehtävässään.
– Hänen esiintymisensä muuttui virkakauden edetessä yhä enemmän jääräpäiseksi, uhmakkaaksi ja kaikkitietäväksi sen sijaan, että se olisi ollut myönteistä, vakuuttavaa ja innostavaa. Jos kuitenkin esiintyy jatkuvasti kuin vastassa olisi ihmisiä, jotka haluavat sinulle vain pahaa, on vaikeaa saada koko kansaa taakseen, Feindt kirjoittaa.
Süddeutsche Zeitung puolestaan kuvaili tappiota ”nöyryytykseksi”, kun taas Die Welt arvioi, että ”Saksa on enää vain varjo entisestä jalkapallojätistään”.
Saksan nöyryyttävä tappio on saanut laajaa huomiota myös ulkomailla. Espanjalaislehti Marca katsoo niin ikään, että Saksa on kaukana aikaisemmasta loistostaan.
– Saksa ei ole enää Saksa. Kahdessa peräkkäisessä MM-kisassa joukkue putosi jo alkulohkossa – tämä oli ennennäkemätön epäonnistuminen. Kolmannella yrityksellä jatkopaikka lopulta irtosi, mutta pidemmälle tie ei vienyt.
– Paraguay lähetti saksalaiset kotimatkalle heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella rangaistuspotkukilpailun jälkeen – juuri siinä kilpailumuodossa, jossa Saksa oli aiemmissa MM-kisoissa ollut erehtymätön. Kuten sanottua: Saksa ei ole enää entisensä, artikkelissa todetaan.
Rangaistuspotkukilpailut ovat perinteisesti olleet Saksan vahvuuksia, sillä maa ei ollut koskaan aiemmin hävinnyt MM-kisoissa ratkaisevissa pilkuissa.
Paraguay yllätti ja pudotti Saksan MM-jatkosta rangaistuspotkukilpailuun venyneessä ottelussa
Myös kannattajien turhautuminen purkautui ottelun jälkeen. Laajasti Instagramissa levinneellä videolla näkyy, kuinka tunnelma Berliinin kisatorilla muuttui kaoottiseksi Saksan putoamisen varmistuttua. Videon perusteella osa paikalla olleista heitteli pulloja, ja poliisi joutui puuttumaan häiriökäyttäytymiseen.
Edellisen kerran Saksa voitti MM-kisoissa pudotuspeliottelun kesällä 2014, jolloin se juhli maailmanmestaruutta.
Paraguay kohtaa neljännesvälierissä Ranskan ja Ruotsin välisen ottelun voittajan.