Suomalaisten iltavuoro EM-kilpailuissa | Vaikea kuvitella tilannetta, jossa Silja Kosonen ei juhli EM-mitalia

Suomalaisten iltavuoro EM-kilpailuissa | Vaikea kuvitella tilannetta, jossa Silja Kosonen ei juhli EM-mitalia 1

Silja Kososen ja Krista Tervon merkittävä hetki koittaa keskiviikkona. Heidi Cantell, kuvat: Mika Kylmäniemi, Antti Aimo-Koivisto

Yleisurheilun EM-kilpailut järjestetään tällä viikolla Englannin Birminghamissa. Ilkka Palomäki arvioi tilastojen perusteella realistista odotusarvoa keskiviikon iltasessiossa kilpaileville suomalaisurheilijoille.

Vuohi

Tämän artikkelin on laatinut uusi urheilumedia Vuohi.

Klo 21.45 N moukari, finaali

Koko kesän tilanne on ollut suomalaisittain selkeä: Krista Tervon ja Silja Kososen perusosaaminen on ollut samalla tasolla kuin eurooppalaisten kovimpien kilpailijoiden. Vaikka Tervo on kärsinyt viime viikkoina selkäongelmista, Kosonen on noussut finaaliin selkeäksi ykkössuosikiksi. Asetelmaa ei ainakaan heikentänyt Kososen vakuuttava karsintasuoritus.

Maanantai-illan karsinta oli kohtalokas yhdelle päähaastajista, Ranskan Rose Logalle. Tilanne on se, että suomalaisten lisäksi 75 metrin rajan ovat finalisteista tänä kesänä ylittäneet Italian Sara Fantini (75,62), Tanskan Katrine Koch Jacobsen (75,52) ja Puolan ikinuori Anita Wlodarczyk (75,01). Jos Kosonen (ja selän salliessa Tervo) yltävät perustasonsa mukaiseen yli 75 metriin, sinne ei kovin monella muulla riitä edes kyky.

Mitaleille pääsemiseksi ei tarvitse lähellekään 75 metriä heittää. Kolmissa edellisissä EM-kilpailuissa mitaliin on vaadittu keskimäärin tulos 72,75. Tällainen tulos on ollut Kososelle (ja terveelle Tervolle) täysin mahdollista tänä kesänä. Odotusarvo on, että 75-metrisellä taistellaan nimenomaan kultamitalista.

Kosonen on lisäksi Euroopan varmin moukarinainen, joten on vaikea kuvitella tilannetta, jossa hän ei olisi mitalikorokkeella kilpailun jälkeen. Täysin mahdotonta on kuvitella tilannetta, jossa hän ei olisi vähintään mitalitaistelussa mukana.

Tervon tilanne on selän aiheuttaman harjoitustauon vuoksi arvoituksellisempi, mutta hänenkin kykynsä riittää minne tahansa. Karsinnassa 70,42 riitti viidenteen sijaan, joten vähintään pistesija pitäisi olla vaatimattomasta valmistautumisjaksosta huolimatta kohtuullisen varma.

Voit lukea jutun loppuun urheilumedia Vuohesta. Siirry Vuoheen.

Saatat pitää myös näistä