Suomen miesten EM-pikaviestijoukkueelle suuri pettymys – ”Ei vain toiminut”

Suomen miesten EM-pikaviestijoukkueelle suuri pettymys – "Ei vain toiminut" 1

Oskari Lehtonen (kesk.) ja Riku Illukka (oik.) kokivat pettymyksen. Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Suomen pikaviestijoukkueet eivät saavuttaneet finaalipaikkoja valmentaja Petteri Jousteen jäähyväispäivänä.

Suomen miesten pikaviestinelikko kohtasi Birminghamin EM-yleisurheiluradalla ikävän pettymyksen lauantaina, kun joukkueen alkueräjuoksu päättyi vaihtovirheeseen.

Valtteri Loukon aloittama suomalaisviesti pysähtyi toiseen vaihtoon. Kakkososuutta juosseiden Riku Illukan ja Oskari Lehtosen välisessä vaihdossa kaiken piti olla kunnossa, mutta kapula ei vain osunut Lehtosen käteen.

– Takasuoralla oli järkyttävä vastatuuli, ja jouduin lopussa tikkaamaan. Huusin aikaisessa vaiheessa hep. Sain (vaihtoyrityksessä) pienen kontaktin Oskun kanssa, mutta kaksi seuraavaa yritystä eivät tainneet edes osua (Lehtosen käteen). Se oli hakemista, Illukka kertasi.

– Ei vain napsahtanut kohdalleen, Lehtonen totesi.

Suomen ankkuri Samuel Purola ei päässyt matkaan ja ajatteli siksi suuntaavansa harjoituskentälle juoksemaan. Harmitus oli suuri, sillä Suomen ennätys ja finaalipaikka olisivat olleet viestimiehille täysin mahdollisia.

– Tämä oli meille pedattu finaalipaikka. Minun osaltani tämä oli nyt vähän turha reissu tänne, Purola sanoi.

Viimeinen finaalipaikka irtosi tuloksella 39,17. Suomen miehet ovat juosseet tällä kaudella parhaimmillaan 39,05. Miesten 4×100 metrin pikaviestin Suomen ennätys 38,92 on kahdeksan vuoden takaa.

Neziri joutui himmailemaan

Myös Suomen sprintterinaisille jäi viestistä hampaankoloon, vaikka tulos 43,78 oli kaikkien aikojen 12. paras kotimainen aika naisten pikaviestissä.

Se riitti alkuerässä seitsemänteen ja kokonaistuloksissa 11. sijaan.

Suomen viestiä veivät Saara Keskitalo, Lotta Kemppinen, Tessa Moisio ja Nooralotta Neziri. Suomalaisnelikon kannalta tiukka hetki sattui viimeiseen vaihtoon.

– Huusin Nooralotalle, että odota, mutta ei tuolla metelissä kuullut mitään. Nooralotta joutui vähän himmailemaan, mutta saimme onneksi kapulan vaihdettua alueen sisäpuolella, Moisio mietti.

– Ärsyttää tuo virhe. Meidän tavoitteemme on juosta alle 43,50, ja tuollaiseen voi mennä helposti muutama sekunnin kymmenesosa, Neziri jatkoi.

Naisten pikaviestin Suomen ennätys 43,37 on vuodelta 1993. Birminghamin EM-finaaliin vaadittiin tulos 43,13.

Jousteen jäähyväiset

Viestijoukkueilla oli lauantaina haikeutta ilmassa, sillä Birminghamin EM-kisat olivat maajoukkueen pikajuoksuvalmentajalle Petteri Jousteelle uran viimeiset arvokisat.

Lukuisien suomalaissprintterien kanssa työskennellyt Jouste hyvästelee 1980-luvulla alkaneen valmennusuransa kauden jälkeen ja siirtyy eläkkeelle. Suomalaisjuoksijat arvostivat Jousteen työtä viestijoukkueiden taustalla.

– Petteri on aina ajanut viestiasioita eteenpäin ja viestinyt niistä aktiivisesti liiton suuntaan. Hän on kova viestimies. Harmi, että hänen jäähyväiskisansa jäi meidän osalta nyt matkalle, Illukka sanoi.

Juttua on korjattu kello 17.24: Suomen naisten tulos 43,78 oli kaikkien aikojen 12. paras kotimainen aika, ei neljänneksi paras.

Saatat pitää myös näistä