Grandison palaa kentille kolmen kuukauden kilpailukiellon jälkeen

Grandison nousi Susijengin avausviisikkoon viime syksyn EM-kilpailuissa. Arkistokuva vuodelta 2023. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Suomen miesten koripallomaajoukkuetta kahdessa arvoturnauksessa edustanut Jacob Grandison on ollut poissa peleistä lähes vuoden, mutta palaa nyt koripallokentille. Asiasta kertoi Koripalloliitto keskiviikkona.

Grandison nousi Susijengin avausviisikkoon viime syksyn EM-kilpailuissa, mutta hän katosi myöhemmin syksyllä pelikentiltä ranskalaisessa seurajoukkueessaan Boulazac Basket Dordognessa. Ranskalaismedia kertoi pian syyksi dopingepäilyn.

Koripalloliitto kertoi keskiviikkona, että Grandison kärsi viime syksynä Kansainvälisen koripalloliitto Fiban langettaman kolmen kuukauden kilpailukiellon käytettyään reseptilääkettä ilman tarvittavaa erivapautta.

– Jacob ilmoitti käyttämänsä lääkityksen sekä liittyessään (maa)joukkueeseen 2021 että viime vuoden EM-kisoissa antamansa testin yhteydessä. Erivapaus lääkkeen käyttämiseksi jäi kuitenkin hakematta. Tämä on ollut äärimmäisen vaikeaa aikaa Jacobille, joka on joutunut paikkansapitämättömien syytösten kohteeksi, vaikkei ole tehnyt käytännössä mitään väärin, Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann sanoi tiedotteessa.

– Tämän tapauksen ja Jacobin kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta olemme Koripalloliitossa tehneet vaadittavat toimenpiteet. Otan kaiken tämän pohjalta täyden vastuun taatakseni, että prosessimme toimivat jatkossa paremmin.

Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo pahoittelee tapahtunutta.

– Koko suomalainen koripalloperhe on äärimmäisen pahoillaan kaikesta, mitä Jacob on joutunut käymään läpi. Mitään tällaista ei olisi pitänyt tapahtua hänelle, Elo sanoi tiedotteessa.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
dopingSusijengiYK