Suuri pettymys: Neymar jää pois Brasilian MM-avauksesta

Ei vieläkään pelipaitaa päällä. Pohjevamma estää Neymarin osallistumisen kokoonpanoon. AOP
Neymarin pelikunto on ollut kuuma keskustelunaihe Brasiliassa jalkapallon MM-kisojen lähestyessä. Takavuosien tähden ura on ollut täynnä loukkaantumisia.
Neymar ei voi pelata MM-kisojen avausottelussa Marokkoa vastaan ensi yönä Suomen aikaa. Tiedon vahvisti joukkueen päävalmentaja Carlo Ancelotti, uutisoi BBC.
Neymar loukkasi pohkeensa muutama viikko sitten. Ancelottin mukaan Neymar aloittaa harjoittelun joukkueen kanssa ensi viikolla. Viikon päästä pelattavaan Haiti-otteluun mestarivalmentaja ei ottanut kantaa.
– Neymar tekee kovasti töitä toipuakseen mahdollisimman nopeasti. Odotamme, että hän kuntoutuu ja liittyy ryhmään ensi viikolla, Ancelotti totesi.
– Tarvitsemme häntä teknisen taitonsa lisäksi myös hänen kokemuksensa vuoksi. Hän voi toimia esimerkkinä nuorille pelaajille, Ancelotti korosti.
Neymar, 34, on edustanut Brasiliaa MM-kisoissa kolmesti, mutta maajoukkuepeleistä on kulunut jo pari vuotta. Tällä kaudella hän on pelannut vain kahdeksan sarjaottelua Santosissa.
Näppärä kikkailija muistetaan erityisesti Barcelonasta ja PSG:stä.