Tenniskiertueen rasitus näkyy Wimbledonissa – 19 pelaajaa luopui osallistumisestaan

Enemmän otteluita seurattavaksi, mutta pelaajille suurempi kuormitus. Kuvassa yleisöä Wimbledonin avauspäivältä. KIRILL KUDRYAVTSEV

Viimeisimpien tietojen mukaan jopa 19 pelaajaa on vetäytynyt Wimbledonin tennisturnauksen kaksinpelistä loukkaantumisten takia.

Monet pelaajat ja asiantuntijat syyttävät tästä laajentunutta tenniksen huippukiertuetta. Esimerkiksi Masters 1000 –turnaukset pelataan nykyisin 12-päiväisinä aiemman viikon sijaan, mikä on johtanut pelaajien aikataulujen huomattavaan tiivistymiseen. Lisäksi kalenteriin on lisätty uusia huipputurnauksia.

Entinen pelaaja John Lloyd varoitti, että lisääntynyt kuormitus ja vähäinen palautumisaika asettavat pelaajien kehot yhä suurempaan rasitukseen.

– Ei ole mikään salaisuus, että tenniskiertueesta on tullut – tätä on ikävä sanoa – monille pelaajille kestämätön. Tämä koskee myös aivan huippupelaajia, Ben Shelton totesi Tennis365:lle.

Maailmanlistan viidentenä oleva Shelton toivoi haastattelussa muutoksia pelaajien kuormitukseen.

– Minusta 12-päiväiset tapahtumat ovat todella kuluttavia, Shelton jatkoi.

Shelton kohtaa Otto Virtasen kaksinpelin pääsarjan ensimmäisellä kierroksella huomenna tiistaina.

Nimekkäin poissaolija on maailmanlistan kakkonen Carlos Alcaraz, joka on jättänyt turnauksen väliin rannevamman vuoksi. Myös miesten maailmanlistan 11. Lorenzo Musetti ja 20. Valentin Vacherot ovat poissa, samoin naisten maailmanlistan 10. Victoria Mboko ja 33. Emma Raducanu.

turnauksetYK