Eemeli Salin teki Suomen toisen maalin Tshekin verkkoon perjantaina. Arkistokuva. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Suomen miesten salibandymaajoukkue saavutti voiton Tshekistä maaottelussa lukemin 5–1 perjantaina.
Tshekin maalivahti oli Tampereella pelatussa ottelussa vailla mahdollisuuksia, kun Suomi rakensi hyökkäyksiään, joissa pallo kulki nopeasti laidalta toiselle.
Riku Hakanen ja Eemeli Salin tekivät molemmat yhden maalin sinivalkoisille ensimmäisessä erässä. Joukkueen kapteeni Joona Rantala onnistui kahdesti maalinteossa, ja Luukas Hyvärinen viimeisteli pallon Tshekin tyhjään maaliin ottelun lopussa.
– Ottaen huomioon, että on kesäkuu, niin varsin ehjä 60 minuuttia. Oma puolustus ja palloton pelaaminen olivat sellaista, että ilolla seurasi jätkien työntekoa, päävalmentaja Esa Jussila kommentoi Salibandy.tv:n haastattelussa.
Pelin parhaana palkittu Markus Laakso torjui Suomen maalilla erinomaisesti. Tshekin ainoasta maalista ei voinut syyttää maalivahtia, ja ottelun jälkeen suoritetuista rangaistuslaukauksista hän ei päästänyt yhtään vetoa maaliin.
Joukkueet kohtaavat jälleen lauantaina aamupäivällä Eerikkilässä.
– Ei valiteta aikaisesta pelistä, vaan nyt palautumme ja pyrimme tekemään parhaan suorituksen myös huomenna, Jussila totesi perjantaina.
Suomi puolustaa maailmanmestaruuttaan kotikisoissaan joulukuussa.