KooKoon vastaanottokomitea oli enimmillään noin sadan hengen kokoinen. Jussi Lopperi
"Toivottavasti pojat ymmärtävät, kuinka kannattajat tukevat joukkuetta myös hävityn ottelun jälkeen", totesi Jouko Myrrä KooKoon faneista.
Ensimmäinen bussi on joukkueen oma! Kaikki soihtuja kohti!
Jere Huuhko huutaa ohjeita Kouvolan jäähallille kokoontuneille KooKoo-faneille. Kello on noin yksi keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
– Kun pelataan seitsemättä ottelua ja mestaruudesta, niin se on tietenkin valtava pettymys, mutta… kai se jossain vaiheessa selkeytyy. Kyllä se jossain vaiheessa selkeytyy, Huuhko kommentoi KooKoon liigahopeaa Kouvolan Sanomille.
Mestaruusunelma on murentunut nelisen tuntia aiemmin. Tappara on voittanut ratkaisevassa finaalissa KooKoon lukemin 2–1.
Mutta joukkuetta ei hylätä. Sille annetaan juuri sellainen vastaanotto kuin se ansaitsee, sanoo Huuhko – siis hieno.
Siksi väki seisoo jo Topinkujan varressa soihtuja käsissään.
Kuudennen kenttäpelaajan puheenjohtaja Jere Huuhko järjestää joukkueen vastaanottoa. Jussi Lopperi
Väkimäärä odottaa pelaajien saapumista. Jussi Lopperi
Väkimäärä Kouvolan jäähallilla kasvaa vähitellen. Aluksi paikalla on parikymmentä henkeä. Pian heitä on viitisenkymmentä.
Kulta, kultasein kuuluu karaokelauluna hallin kulmalta soivan musiikin mukana.
Vettä tihuttaa. Poliisi saapuu paikalle.
Fanibussit ovat saapuneet Kouvolaan jo kahdentoista jälkeen. Lähtö Tampereen areenasta oli nopeaa.
– En rehellisesti sanottuna halunnut jäädä katsomaan, kun toinen nostaa sitä pokaalia. Ei, ei. En vain halunnut, Jere Huuhkon isä Ari Huuhko kertoo.
Hän lisää myös, että olo on nyt tyhjentynyt. Takana on 84 tällä kaudella kotona ja vieraissa nähtyä KooKoon peliä sekä 15 500 ajokilometriä.
Johanna Salmikin on paikalla. Hän on se fani, joka joutui siirtämään vuosipäiväjuhlia puolisonsa kanssa, kun keskiviikkona piti lähteä vielä Tampereelle.
– Eilen käytiin syömässä, Salmi kertoo.
Siltä osin kaikki on hyvin.
Päivän tunnelmat ovat olleet hyviä, "pienen dropin" jälkeen jopa kotimatkalla, Salmi kuvailee.
– Vaikka lopputulos ei ole se, mistä haaveiltiin, niin uskon, että jokainen on täällä ylpeä joukkueesta.
Johanna Salmea odottavat aamulla pesäpallokiireet. Jussi Lopperi
Väki tietää, mihin aikaan paikalle pitää saapua. Alkuperäinen arvio KooKoon paluusta oli aamukahdelta, sitten puoli kahden maissa. Kun arvio tarkentuu, tieto kulkee.
Kun bussi sitten kaartaa Topinkujaa pitkin jäähallille, kellon viisarit osoittavat aikaa 1.10. Paikalla on ehkä satakunta henkeä.
Fanit ovat muodostaneet kunniakujan ja soihtuja sytytetään.
– Vaikkei ole voitonjuhlat, niin on juhlat, toteaa joku ohi kulkiessaan.
KooKoo! KooKoo! -huudot kaikuvat Urheilupuiston yössä. Päävalmentaja Jouko Myrrä antaa bussin etupenkiltä aplodit paikalla oleville faneille.
Pelaajat purkautuvat bussista, ottavat kassinsa ja kantavat ne sisään.
– Harmittaa, mutta me ollaan teistä silti ylpeitä, kannustaa joku.
Jouko Myrrä jakaa kiitoksia KooKoon kannattajille. Jussi Lopperi
Myrrän päivä on ollut pitkä, mutta hänellä on silti aikaa keskustella fanien – ja toimittajan – kanssa.
– Onhan tämä nyt aivan uskomatonta, hän sanoo fanien tuesta viitaten.
– Toivottavasti pojat ymmärtävät, kuinka nuo seisovat joukkueen takana myös hävityn pelin jälkeen.
Keväällä Kouvola on osoittanut, miten koko kaupunki on KooKoon takana, Myrrä iloitsee.
– Joukkue oli tietenkin pelin jälkeen pettynyt, mutta kyllä se hopeinenkin mitali aina jossain vaiheessa kirkastuu.
Saavutukset on hyvä laittaa perspektiiviin, Myrrä sanoo.
– Nyt on 13. toukokuuta, ja me pelattiin seitsemättä peliä suurta ja mahtavaa Tapparaa vastaan. Ja oltiin maalin päässä monessa pelissä. Kolmatta peliä lukuunottamatta oltiin jokaisessa aika isosti voiton syrjässäkin kiinni. Että on se pienestä kiinni.
Siispä pelaajien pitää vain ottaa tästä hyvät asiat mukaansa.
– Ja sitten joskus muistella tätä ilolla.
Pelaajille satelee kiitoksia ja kannustusta. Tässä he ottavat vastaan puolustaja Ville Puhakka. Jussi Lopperi
Mahtaako päävalmentajalla itsellään olla mielessä nyt ensi kausi vai kesäloma?
– No, varmaan pari ensimmäistä päivää ollaan joukkueen ja johtoryhmän kanssa tässä. Sitten hetkeksi aikaa Tampereelle ja Puulalle vähän mökkeilemään. Sieltä tullaan entistä ehompana.
Kun pääsee maistamaan jotain, se jättää nälkää, Myrrä muotoilee.
– Meillä aika moni pelaaja jatkaa ensi kaudella. Ollaan sitten ensi keväänä vahvempia näillä hetkillä.
Otto Paajanen antaa ensin mailan ja sitten siihen vielä nimmarin. Jussi Lopperi
Joukkue palaa pukukopin syövereistä ulos pelaaja kerrallaan.
KooKoolle mä laulan, hei, KooKoolle laulan, koko yön, raikaa kuorolaulu, ja kerrankin se vaikuttaa totuudenmukaiselta ennusteelta.
Otto Paajanen saapuu paikalle ja jakaa muutaman mailan tosifaneille. Yhteiskuvat Paajasen kanssa ovat haluttua tavaraa.
Saapa kapteeni kannattajilta oman laulunsakin.
Kun KooKoo viime vuonna putosi Vaasan Sportille, Paajanen kuulemma tokaisi bussista noustessaan, että ensi vuonna me v**** näytetään.
Paajanen hymähtää muistolle.
Näytittekö te nyt?
– Osittain ainakin joo. Viime vuonna oli kauden jälkeen todella kova pettymys. Se nälkä siitä oli kova, hän sanoo.
Faneille haluttiin antaa takaisin.
– Meillä on nämä huikeat fanit, jotka seisovat meidän takana, ihan sama mitä tapahtuu.
Hieno kausi kokonaisuudessaan. Varmasti voidaan olla ylpeitä itsestämme, vaikka nyt harmittaa. Näin summaa Paajanen tämän sesongin.
– En nyt tiedä, onko tämä hopea voitettu vai hävitty, mutta kyllä tuossa vähän jo hymyilyttikin bussimatkalla.
Moni tahtoo yhteiskuvan kapteenin kanssa. Keskiviikon ottelu oli Otto Paajasen viimeinen KooKoon paidassa. Jussi Lopperi
Seitsemäs finaali oli Paajasen viimeinen ottelu KooKoossa. Iltalehti kertoi jo joulukuussa, että Paajanen siirtyy ensi kaudeksi Turun Palloseuraan.
KooKoota hän ehti edustaa kolmen kauden ajan.
Mitä jää Kouvolasta ja KooKoosta mieleen?
– Ilo jääkiekkoa kohtaan. Se ilo, mitä pelaamisesta voi parhaimmillaan saada. Kolmen vuoden aikana opin, että jääkiekkoa voi pelata myös nautinnon ja mahdollisuuksien kautta. Ei tarvitse aina olla hampaat irvessä.
Eikä aina tarvitse pyrkiä parempaan.
– Voi myös hetken nauttiakin siitä päivän tai illan suorituksesta, ja siitä arjesta. Siitä iso kiitos Joken (Myrrän) suuntaan ja koko joukkueelle.
Hallin edustalla laulu raikaa ja tanssi sujuu. Jussi Lopperi
Roobert Rooba päätyy fanien piirittämäksi. Jussi Lopperi
Kun juhlat ovat jatkuneet puolisen tuntia, alkaa niiden paras terä olla kaluttu.
Roobert Rooba on saanut laulunsa ja tanssahdellut fanien keskellä ringissä. Virolaislaituri puhui maaliskuussa Kouvolan Sanomien haastattelussa siitä, miten hän Kouvolassa ja KooKoossa sai taas ilon elämäänsä.
– Täällä olen pystynyt taas nauttimaan jääkiekosta ja elämään hetkessä. Olen pystynyt keskittymään siihen, mitä tapahtuu juuri nyt, Rooba sanoi.
Laulut ja tanssit on saanut myös Ari Gröndahl, jolta jäi viimeinen finaali pelaamatta loukkaantumisen vuoksi.
Paljon on tapahtunut sekä Gröndahlin että KooKoon elämässä sen jälkeen, kun puolustaja ensimmäisen kerran tuli lainapestillä Kouvolaan. Silloin KooKoo pelasi Mestistä ja Gröndahl oli alle parikymppinen nuorukainen.
Nyt hän on 36-vuotias SM-hopeamitalisti, jonka vyöllä on liigassa lähes 600 runkosarjaottelua.
Nita Aholalla ja muulla toimiston väellä on pitänyt viime viikot kiirettä. Jussi Lopperi
Yksi henkilö on vielä haastateltava.
Pelaajat saavat läpyjä ja pyyntöjä yhteiskuvista, mutta juttukavereita riittää myös KooKoon yhteisöpäälliköllä Nita Aholalla.
Mitenkä se maistuu hopea toimiston työmyyrälle?
– Oikein hyvin, kiitos. Kyllä tämä kruunasi koko kauden.
Aina ei voi voittaa. Nyt toinen oli parempi, Ahola myöntää.
– Olen aina ollut sitä mieltä, että kun pelataan paras seitsemästä -sarjaa, niin paremmuus ratkaistaan siinä selkeästi.
Toimiston puolella viime viikot ovat olleet aikamoista hulabaloota, Ahola kertoo. Yötä myöten on tehty töitä.
Kouvolalaiset ja kymenlaaksolaiset ovat lähteneet KooKoon vankkuriin joukolla mukaan.
– Koko ajan on 200 lukematonta Whatsapp-viestiä. Se kertoo, että kaikkeen ei pysty reagoimaan. On ollut pakko priorisoida.
Aholan mieltä lämmittää playoff-rupeamassa moni asia. Tämäkin: