Werrolta upea suoritus 800 metrillä – brittien mestaruusunelmat ja EM-kisaennätys romukoppaan.

Tämä oli marssijärjestys alussa ja lopussa. Sveitsin Audrey Werro hallitsi kilpailua vahvalla matkavauhdillaan. Hän voitti mestaruuden ansaitusti. AOP

Sveitsin Audrey Werro kesti paineet ja maitohapot parhaiten naisten 800 metrillä perjantai-iltana yleisurheilun EM-kisoissa. Kisan ennakkosuosikki Werro piti yllä kovaa matkavauhtia eikä päästänyt ketään ohi loppusuoralla.

Werro voitti kultaa ajalla 1.54,81, joka on kisaennätys. Hopealle Werron perässä juoksi 1.55,01 kellottanut Iso-Britannian Keely Hodgkinson, joka puolusti Euroopan mestaruutta kotiyleisönsä edessä. Pronssille sijoittui Hollannin Femke Broeders-Bol maansa ennätysajalla 1.55,54.

Finaali juostiin peräti kymmenen juoksijan voimin, kun välierässä kaatuneet Werro ja Liettuan Gabija Galvydyte nostettiin mukaan tuomariston päätöksellä. Werro asettui kärkeen yhdessä Hodgkinsonin kanssa, ja kaksikko nosti heti matkavauhdin hurjaksi.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen mitalikolmikko ja Jemma Reekie erkanivat muista. Britti Reekie jäi kyydistä 600 metrin kohdalla ja sijoittui lopulta viidenneksi.

Loppusuoralla Hodgkinson ei pystynyt rytminvaihdokseen ohittaakseen Werron. Samoin kävi Broeders-Bolille Hodgkinsonin takana.

Werrolle Euroopan mestaruus oli ensimmäinen aikuisissa ulkoradoilla. Aiempia mitaleitakaan ei ollut. Werro, 22, on Euroopan tilastokärki.

Hodgkinson oli voittanut kaikki 800 metrin EM-finaalit 2020-luvulla. Broeders-Bol vaihtoi päämatkaa 400 metrin aidoista 800 metrille täksi kaudeksi. Hän ehti saavuttaa useita arvokisavoittoja aiemmalla päämatkallaan.

Kisajärjestäjän Instagram-julkaisussa näkyy, kuinka Werro kruunattiin kilpailun jälkeen asiaankuuluvin menoin:

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Käyttäjän @birmingham2026 jakama julkaisu