Krista Tervo: Ikävä tieto

Krista Tervo ei pystynyt parhaimpaansa selkävamman vuoksi. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Birmingham

Moukarinheittäjä Krista Tervolle EM-finaali Birminghamissa oli iso pettymys. Tervo heitti tuloksen 67,74, jolla hän karsiutui viimeisiltä heittokierroksilta ja jäi toiseksi viimeiseksi eli sijalle 11.

Tervo, 28, tuli EM-finaaliin tilastokärkenä. Hän oli kuitenkin kärsinyt selkävaivasta muutaman viikon ajan.

– Olin varma, etten pysty lähtemään koko kisoihin. Olen ylpeä, että silti lähdin ja selvisin finaaliin. Silti tuntuu, että koko kesän kova työ meni hukkaan, Tervo sanoi.

– Oli niin huono ajoitus tällä vaivalla.

Tervon mukaan heitoista ei jäänyt juuri mitään mieleen. Tuntuma oli kadoksissa kuten oli ollut jo karsinnoissa.

– Joku heitto olisi voinut osua kohdilleen, mutta lähtökohdat olivat huonot. Heittoja viimeisen kuukauden aikana on tullut niin vähän, että paikka oli hankala. Viimeiseen asti yritin uskoa, Tervo sanoi.

Heittäjä ei usko, että hänen kilpailukautensa jatkuu.

– Selässä on kuntoutettavaa. Luulen, että kuntoutus kannattaa aloittaa nyt, koska heittäminen ei ole sitä, mitä haluaisin.

Tervo käänsi katkerimman tappion hetkellä ajatuksensa kohti ystäväänsä Silja Kososta, joka voitti Euroopan mestaruuden.

– Olen niin ylpeä Siljasta kuin voi olla. Se herkistää minua ihan hirveästi, Tervo sanoi.

Kososen voittotulos oli 76,28. Hän jätti Italian Sara Fantinin (74,35) hopealle ja Norjan Beatrice Nedberge Llanon (72,88) pronssille.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
BirminghamEM-kilpailut 2022Krista TervoMoukarinheittoNorjaSilja Kosonen