Silja Kosonen toi suhteensa julki EM-kullan jälkeen – tällainen urheilija on Senni Viren

Senni Viren onnitteli rakastaan.

Moukarinheittäjä Silja Kosonen räväytti keskiviikkona, kun hän voitti kultaa Birminghamin EM-kisoissa tuloksella 76,28.

Kilpailua seurasi Kososen tyttöystävä Senni Viren, joka muiskautti rakkaalleen suudelman, kun pari kohtasi ensimmäistä kertaa voiton jälkeen.

Viren oli ensimmäistä kertaa seuraamassa Kososen suurta kilpailua paikan päällä.

– Ihan uskomatonta! En muista, milloin olisin kokenut tällaista fiilistä toisen ihmisen puolesta. On niin ylpeä olo, Viren sanoi Birminghamin Alexander-stadionilla.

Pari esiintyi nyt ensimmäistä kertaa julkisesti yhdessä. Kosonen ei ole aiemmin puhunut suhteestaan tai seksuaalisesta suuntautumisestaan julkisuudessa. Virenin mukaan hänellä oli lupa saapua onnittelemaan rakastaan ja kertoa asiasta.

Viren otti puolisonsa syleilyyn EM-kullan jälkeen. Kuva: Thomas Windestam DECA Text&Bild / DECA / MVPhotos

Kososen tavoin myös Viren on urheilija. Viren paljasti keskiviikkona, että pariskunta tapasi urheilun kautta.

Nokialta kotoisin oleva Viren, 26, pelaa futsalia naisten liigassa ja maajoukkueessa. Seuratasolla Viren edustaa Raision RaiFua.

Viime kaudeksi RaiFuun siirtynyt Viren teki heti ensimmäisellä kaudellaan joukkueessa 33 maalia ja voitti naisten liigan maalipörssin. Tykkikausi huipentui valintaan liigan tähdistökentälliseen pivotiksi.

Pivot vastaa jalkapallon keskushyökkääjää.

Viren on tehnyt RaiFun kanssa ensi kauden kattavan jatkosopimuksen. Mennyt kausi päättyi kitkerään neljänteen sijaan, kun HIFK FS vei pronssin raisiolaisseuran nenän edestä.

Kaudella 2015–16 naisten liigassa debytoinut Viren on edustanut RaiFun lisäksi liigatasolla FC Nokiaa, Ylöjärven Ilvestä ja valkeakoskelaista Mad Maxia.

Viren on pelannut futsalia myös Espanjassa pääsarjatasolla, kun hän lähti syksyllä 2019 vaihto-oppilaaksi Espanjaan. Siellä kausi ja opinnot kuitenkin katkesivat koronan vuoksi keväällä 2020.

Viren vietti kuitenkin vielä seuraavan kauden Espanjan Santanderissa ja pelasi AD Miono FSF:n joukkueessa 1. divisioonassa.

Maajoukkueessa Viren on edustanut Suomea 26 ottelussa, joissa hän on iskenyt yhdeksän maalia. Hän debytoi maajoukkueessa vuonna 2022.

Viren kertoi joulukuussa Turun Sanomille lähestyvänsä parhaita pelivuosiaan futsalin parissa.

–  Olen kuullut legendan, että paras ikä lajissa on vasta 30 vuoden jälkeen, sillä vasta silloin taktinen osaaminen on kehittynyt huippuunsa. Mutta kyllä tässä iässä futsalia pitäisi jo osata pelata, Viren nauroi tuolloin.

Viren kertoi samalla haaveilevansa futsalin pelaamisesta ja työskentelystä ulkomailla. Opinnot kuitenkin pitävät hänet Turussa vielä muutaman vuoden.

Urheilun ohella Viren opiskelee espanjan kieltä sekä valtiotieteitä Turussa. Lisäksi hän on suorittanut ammattikorkeakoulussa restonomin tutkinnon.

Virenin isosisko Kaisa pelaa ringetteä maajoukkueessa ja Nokian Urheilijoissa.

Kosonen herkistyi keskiviikkona EM-kisojen mediakeskuksessa, kun puhe kääntyi Vireniin.

– Hän on ollut minulle sellainen elämänilo. Kumppanini edessä oli todella hienoa heittää, Kosonen sanoi.

Kososen mukaan Viren on toisena huippu-urheilijana ollut hänelle iso apu.

– Tuntuu, että elämä on hymyillyt tosi paljon lähiaikoina. Tiedän nyt, että aina on joku kannustamassa ja tukemassa, kävi miten kävi.

Viren oli Birminghamissa kannustamassa kumppaniaan. Kuva: Joonas Kuisma

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
EspanjajalkapalloliigatpörssiYK