Apple-raportti: taittuva iPhone pysyy aikataulussa syksyn julkaisua varten – lähteet kumoavat väitteet tuotantohaasteista

Applen ensimmäisen taittuvanäyttöisen iPhonen ympärillä on liikkunut runsaasti spekulaatioita viime aikoina.
Aluksi pääsiäisen aikana saatiin tietoa kiinalaiselta vuotajalta, joka kertoi Applen aloittaneen taittuvan iPhonen koetuotannon yhdessä Foxconnin kanssa, mikä nosti odotuksia laitteen aikataulun suhteen. Tämän jälkeen japanilainen talousjulkaisu Nikkei Asia kuitenkin raportoi, että Apple on kohdannut haasteita tuotannon valmistelussa, mikä saattaa viivästyttää massatuotantoa alkuperäisestä aikataulusta jopa kuukausilla.
Tiistai-iltana Suomen aikaa Bloombergin Apple-raportoija Mark Gurman, joka tunnetaan luotettavista tietolähteistään, astui esiin.
Gurmanin mukaan Applen ensimmäinen taittuva iPhone on aikataulussa osana normaalia iPhone-julkaisuikkunaa tänä vuonna.
Gurmanin lähteet kumoavat väitteet merkittävistä tuotantohaasteista.
”Yhtiön on tarkoitus esitellä taittuva malli syyskuussa iPhone 18 Pron ja Pro Maxin rinnalla”, Gurman toteaa lähteisiinsä viitaten.
Applen osakekurssi laski tänään yli 5 prosenttia muun muassa Nikkein raportin vuoksi, mutta lasku rauhoittui Gurmanin raportin jälkeen. Aiemmissa huhupuheissa on yleisesti odotettu taittuvan iPhonen julkistuksen tapahtuvan iPhone 18 Pro -puhelinten yhteydessä, todennäköisesti syyskuussa, mutta myyntiintulo saattaa ajoittua hieman myöhemmäksi – joidenkin tietojen mukaan vasta loppuvuodesta.
Gurmanin viimeisimmän raportin mukaan taittuvan iPhonen odotetaan olevan saatavilla nopeasti syyskuun julkistuksen jälkeen, vaikka hän on aiemmin vihjannut myyntiintulon voivan tapahtua vasta iPhone 18 Pro -puhelinten jälkeen.
”Vaikka uuden näytön ja materiaalien monimutkaisuus saattaa rajoittaa alkuvaiheen toimituksia useiden viikkojen ajan, Applella on tällä hetkellä suunnitelmana tuoda laite myyntiin suunnilleen samaan aikaan – tai hyvin pian – uusien ei-taittuvien mallien kanssa”, lähteet kertoivat Gurmanille.
Kaikki riippuu kuitenkin tuotannon käynnistämisen onnistumisesta.
Tällaista ensimmäisestä taittuvanäyttöisestä iPhonesta odotetaan
Applen ensimmäinen taittuva iPhone tulee olemaan kirjan tavoin sivusuunnassa auki taittuva malli, ja aiempien paljastusten mukaan laitteen muoto on leveämpi kuin mihin on totuttu esimerkiksi Samsungin ja Honorin taittuvanäyttöisissä puhelimissa.
Taittuvan iPhonen mallinimestä ei ole vielä varmuutta. Spekulaatioissa ovat esillä olleet iPhone Fold, iPhone Ultra sekä iPhone Duo.
Joulukuussa verkkoon levinneet mittakuvat viittasivat taittuvan iPhonen mahdolliseen muotoon: taittuva iPhone muistuttaa muodoltaan passia ja on suunnilleen samaa kokoa, mikäli tiedot pitävät paikkansa. Taittuvan iPhonen paksuus voi olla 9,6 millimetriä ja avattuna vain 4,8 millimetriä.
Paljastusten mukaan taittuvan sisänäytön koko voi olla 7,76 tuumaa ja kansinäytön 5,49 tuumaa. Kuvasuhteeltaan molemmat näytöt poikkeavat siitä, mitä useimmissa taittuvanäyttöisissä älypuhelimissa on toistaiseksi nähty. Taittuvan sisänäytön kuvasuhde on iPadien kaltainen.


Taittuvanäyttöisen puhelimen ominaisuuksien osalta Apple pyrkii erottumaan muodon lisäksi näytön taitoskohdan juovattomuudella.
Toistaiseksi taittuvanäyttöisissä puhelimissa näytön taitoskohdassa on ollut enemmän tai vähemmän näkyvä ja tuntuva juova. Parhaimmissa taittuvanäyttöisissä puhelimissa juovasta on päästy jo lähes eroon, mutta Apple on raportoidusti viemässä taitoskohdan tasaisuuden uudelle tasolle.
Applen on kerrottu saavuttaneen merkittävän edistysaskeleen taitoskohdan kehittämisessä. Vaikka Applen taittuvanäyttöiseen iPhoneen näyttöpaneeleja tulee toimittamaan Samsung, on Applella ollut keskeinen rooli uusien ratkaisujen kehitystyössä.
Ensimmäisestä taittuvanäyttöisestä iPhonesta on kuultu myös muita yksityiskohtia, muun muassa Bloombergin Apple-raportoijalta Mark Gurmanilta.
Taittuvanäyttöisessä iPhonessa odotetaan olevan neljä kameraa: yksi etukamera sekä sekä sisä- että ulkopuolella sekä kaksi takakameraa.
Muista taittuvanäyttöisistä puhelimista tutun käytännön mukaan Apple aikoo luottaa sormenjälkitunnistukseen taittuvassaan, vaikka muuten Face ID onkin ottanut sen paikan iPhoneissa. Sivulle sijoitettu sormenjälkilukija mahdollistaa biometrisen tunnistautumisen sekä laitteen ollessa taitettuna auki että kiinni.
Lisäksi taittuvanäyttöisen iPhonen teknologian on kerrottu olevan varustettu Applen omalla 5G-modeemipiirillä. Fyysistä SIM-korttipaikkaa taittuvanäyttöisessä iPhonessa ei pitäisi olla lainkaan, sillä laite tukeutuu vain eSIMiin, kuten myös iPhone Air.
Kiinalaisvuotajan mukaan taittuva iPhone sisältäisi noin 5 500 milliampeeritunnin akkukapasiteetin. Taittuville puhelimille tyypilliseen tapaan akun odotetaan olevan kaksiosainen. Kapasiteetti on yllättävän suuri, ja suurempi kuin missään aiemmassa iPhonessa. Vertailun vuoksi esimerkiksi Samsungin nykyinen Galaxy Z Fold7 sisältää vain 4 400 milliampeeritunnin akun.
Paksuudeltaan taittuva iPhone ei tule olemaan aivan huipputasoa. Ohuimmat taittuvanäyttöiset puhelimet ovat paksuudeltaan jo alle 9 millimetrin, kun Applen uutuuden paksuudeksi on paljastettu 9,6 millimetriä.
Gurmanin mukaan Apple on tuomassa taittuvanäyttöisestä iPhonestaan markkinoille vain kaksi värivaihtoehtoa, mustan ja valkoisen.