Google tuo Android-laitteille hyödyllisen päivityksen – helpottaa Wi-Fi-verkkojen hallintaa.

Google on julkaissut maaliskuussa 2026 päivityksen Play-palveluille Androidille. Tämä päivitys tuo mukanaan joukon pieniä, mutta hyödyllisiä parannuksia älypuhelimille, tietokoneille ja Wear OS -älykelloille.
Merkittävin muutos löytyy Google Play -palvelujen versiosta 26.10. Tähän versioon sisältyy uusi Wi-Fi Sync -toiminto, joka synkronoi luotetut Wi-Fi-verkot automaattisesti käyttäjän eri laitteiden kesken. Tämä tarkoittaa, että salasanoja ei tarvitse syöttää uudelleen useilla laitteilla, vaan tallennetut verkot siirtyvät laitteesta toiseen – esimerkiksi älypuhelimesta tablettiin.
Google Play -kaupan osalta versio 50.6 tuo mukanaan muutoksia pelien osalta. Jatkossa osa maksullisista peleistä on mahdollista kokeilla rajoitetun ajan ennen ostopäätöstä. Tämä mahdollistaa sen testaamisen, onko peli hankinnan arvoinen. Kokeilujakson aikana pelissä saavutettu edistyminen tallentuu, ja peliä voi jatkaa ostamisen jälkeen samasta kohdasta.
Tyypilliseen tapaan Google Play -palveluiden ja Play-kaupan päivitysten jakelu tapahtuu vaiheittain. Vaikka muutokset on nyt julkaistu, voi kestää jonkin aikaa ennen kuin ne ovat kaikkien käyttäjien saatavilla.
Alla ovat Googlen julkaisemmat tiedot maaliskuun päivitysten sisällöstä kokonaisuudessaan.
Google Play Palveluiden versio 26.09 (9.3.2026)
Tiliasioiden hoitaminen
- [Puhelin] Nyt voit säätää näytön kirkkautta WebView’ssa.
Kehittäjäpalvelut
- [Puhelin] Googlen automaattinen täyttö ja kirjautumistietojen hallinta toimivat nyt yhdessä estääkseen päällekkäiset valintaikkunat. Tämä tekee kirjautumisesta ja salasanojen tallentamisesta sujuvampaa.
Laitteiden yhteydet
- [Puhelin] Uusia sovellusten laiteyhteysprosesseja tukevia kehittäjäominaisuuksia Googlen ja kolmansien osapuolten sovelluskehittäjille.
Tietoturva ja yksityisyys
- [Puhelin] Tämän ominaisuuden myötä Find Hubissa on nyt lisäsuojausvaihtoehtoja.
Järjestelmänhallinta
- [Auto, PC, puhelin, TV, Wear] Laitteen yhteyksiä parantavia päivityksiä järjestelmänhallintapalveluihin.
- [Puhelin] Vakautta parantavia päivityksiä järjestelmänhallintapalveluihin.
Wallet
- [Puhelin] Saat nyt enemmän tukea digitaalisille todistuksille.
- [Wear] Voit nyt maksaa kellolla vähittäiskaupoissa käynnistämättä Wallet-sovellusta.
- [PC, puhelin] Uusia digitaalista lompakkoa ja maksuja tukevia prosesseja Googlen ja kolmannen osapuolen sovelluskehittäjille.
Google Play Kaupan versio 50.5 (9.3.2026)
- [Puhelin] Päivityksen myötä tiettyjen sovellusten tietosivujen ”Uusimmat viralliset videot” -osiossa tuetaan pystysuuntaisia videoita.
- [Puhelin] Uuden PC-pelit Playssa -ominaisuuden avulla voit nyt löytää ja pelata mobiilipelejä PC:llä.
- [Puhelin] Uudistetun toivelistan avulla voit helposti tallentaa suosikkipelisi ja saada ilmoituksia hintamuutoksista.
- [Puhelin] Tämän päivityksen myötä pelaajaprofiilin ominaisuudet, kuten pelitputket, päivittyvät nopeammin viimeisimmän pelitoiminnan jälkeen.
- [Puhelin] Kun ostat tietyt pelit kerran, voit pelata niitä puhelimella, tabletilla ja PC:llä.
- [Puhelin] Laajentaa mediasuositusten sisältöä lisäämällä elokuvien ja TV-ohjelmien julistekuvia.
Google Play Palveluiden versio 26.08 (2.3.2026)
Kehittäjäpalvelut
- [Auto, PC, Puhelin, TV, Wear] Uusia analytiikka- ja diagnostiikkaprosesseja tukevia kehittäjäominaisuuksia Googlen ja kolmannen osapuolen sovelluskehittäjille.
Laitteiden yhteydet
- [Puhelin] Uusia sovellusten laiteyhteysprosesseja tukevia kehittäjäominaisuuksia Googlen ja kolmansien osapuolten sovelluskehittäjille.
Järjestelmänhallinta
- [Auto, PC, Puhelin, TV, Wear] Yksityisyyttä parantavia päivityksiä järjestelmänhallintapalveluihin.