Huhu: ensimmäisen taittuvanäyttöisen iPhonen koekäyttö on aloitettu

Huhu: ensimmäisen taittuvanäyttöisen iPhonen koekäyttö on aloitettu0

Apple on esittelemässä ensimmäistä taittuvanäyttöistä iPhoneaan syksyllä 2026.

Nykyisin Apple on raportoidusti käynnistänyt laitteen koetuotannon.

Foldin koetuotanto on nyt alkanut Foxconnilla”, kertoi paljastuksistaan tunnettu kiinalaisvuotaja nimimerkillä Instant Digital julkaisemassaan viestissä Weibo-palvelussa.

Apple näyttää näin edistyvän johdonmukaisesti kohti taittuvanäyttöisen iPhonen massatuotantoa, mikä voi viitata myyntiintuloon vielä vuoden loppupuolella. Aiemmissa huhuissa ja raporteissa on ennakoitu, että taittuvan iPhonen julkistus voisi tapahtua iPhone 18 Pro -mallien yhteydessä, todennäköisesti syyskuussa, mutta myyntiintulo saattaa ajoittua hieman myöhemmäksi – mahdollisesti joulukuulle.

Applen ensimmäinen tulee olemaan kirjan tavoin sivusuunnassa auki taittuva malli, ja aiempien paljastusten mukaan laitteen muoto on leveämpi kuin mihin on totuttu esimerkiksi Samsungin ja Honorin taittuvanäyttöisissä puhelimissa.

Applen taittuvan iPhonen mallinimestä ei ole vielä varmuutta. Spekulaatioissa ovat esillä olleet niin iPhone Fold, iPhone Ultra kuin myös iPhone Duo.

Joulukuussa verkkoon levinneet mittakuvat viittasivat taittuvan iPhonen mahdolliseen muotoon: taittuva iPhone muistuttaa passia ja on suunnilleen samaa kokoa, mikäli tiedot pitävät paikkansa. Taittuvan iPhonen paksuus voi olla 9,6 millimetriä ja avattuna vain 4,8 millimetriä.

Paljastusten mukaan taittuvan sisänäytön koko voi olla 7,76 tuumaa ja kansinäytön 5,49 tuumaa. Kuvasuhteeltaan molemmat näytöt poikkeavat siitä, mitä useimmissa taittuvanäyttöisissä älypuhelimissa on tähän mennessä nähty. Taittuvan sisänäytön kuvasuhde on iPadien kaltainen.

Huhu: ensimmäisen taittuvanäyttöisen iPhonen koekäyttö on aloitettu1

Huhu: ensimmäisen taittuvanäyttöisen iPhonen koekäyttö on aloitettu2

Taittuvanäyttöisen puhelimen ominaisuuksien osalta Apple pyrkii erottumaan muodon lisäksi näytön taitoskohdan juovattomuudella.

Toistaiseksi taittuvanäyttöisissä puhelimissa näytön taitoskohdassa on ollut enemmän tai vähemmän näkyvä ja tuntuva juova. Parhaimmissa taittuvanäyttöisissä puhelimissa juovasta on päästy jo lähes eroon, mutta Apple vie raportoidusti taitoskohdan tasaisuuden uudelle tasolle.

Applen on kerrottu saavuttaneen merkittävän läpimurron taitoskohdan kehittämisessä. Vaikka Applen taittuvanäyttöiseen iPhoneen näyttöpaneeleja tulee toimittamaan , on Applella ollut keskeinen rooli uusien ratkaisujen kehitystyössä.

Ensimmäisestä taittuvanäyttöisestä iPhonesta on kuultu myös muita yksityiskohtia, muun muassa Bloombergin Apple-reportterilta Mark Gurmanilta.

Taittuvanäyttöisessä iPhonessa pitäisi olla neljä kameraa: yksi etukamera sekä yksi sisä- ja ulkopuolella sekä kaksi takakameraa.

Muista taittuvanäyttöisistä puhelimista tuttuun tapaan Apple tulee luottamaan sormenjälkitunnistukseen taittuvassaan, vaikka muuten Face ID onkin ottanut sen paikan iPhoneissa. Sivulle sijoitettu sormenjälkilukija mahdollistaa biometrisen tunnistautumisen sekä laitteen ollessa taitettuna auki että kiinni.

Lisäksi taittuvanäyttöisen iPhonen tekniikasta on kerrottu sen olevan varustettu Applen omalla 5G-modeemipiirillä. Fyysistä SIM-korttipaikkaa taittuvanäyttöisessä iPhonessa ei pitäisi olla lainkaan, sillä laite tukeutuu vain eSIMiin, kuten myös iPhone Air.

Kiinalaisvuotajan mukaan taittuva iPhone sisältäisi noin 5 500 milliampeeritunnin akkukapasiteetin. Taittuville puhelimille tyypilliseen tapaan akun odotetaan olevan kaksiosainen. Kapasiteetti on jopa yllättävän suuri, ja suurempi kuin missään iPhonessa toistaiseksi. Vertailun vuoksi esimerkiksi Samsungin nykyinen Galaxy Z Fold7 sisältää vain 4 400 milliampeeritunnin akun.

Paksuudeltaan taittuva iPhone ei tule olemaan aivan kärkitasoa. Ohuimmat taittuvanäyttöiset puhelimet ovat paksuudeltaan jo alle 9 millimetrin, kun Applen uutuuden paksuudeksi paljastuksissa on kerrottu 9,6 millimetriä.

Gurmanin mukaan Apple on tuomassa taittuvanäyttöisestä iPhonestaan markkinoille vain kaksi värivaihtoehtoa, mustan ja valkoisen.

Saatat pitää myös näistä