Applen odotetaan saavuttavan raportin mukaan suurempia myyntilukuja ensimmäiselle taittuvanäyttöiselle iPhonelle kuin aiemmin ennakoitiin.
Nikkei Asian mukaan Apple on pyytänyt toimittajiaan valmistautumaan noin 10 miljoonan taittuvan iPhonen tuotantoon kuluvana vuonna.
Aikaisemmat ennusteet liikkuivat noin 7–8 miljoonan kappaleen välillä, joten uusi tavoite olisi jopa kolmanneksen korkeampi. Tämä viittaa siihen, että Apple ennakoi taittuvan iPhonen saavuttavan vahvaa kysyntää, vaikka laitteen hinnan odotetaan olevan erittäin korkea.
Applen odotetaan esittelevän ensimmäisen taittuvanäyttöisen iPhonen, jonka huhutaan saavan nimekseen iPhone Ultra, syksyllä yhdessä iPhone 18 Pro -mallien kanssa. Raporttien mukaan taittuva malli saattaa tulla myyntiin hieman Pro-mallien jälkeen, mutta sen julkistuksen odotetaan tapahtuvan silti syyskuussa.
Taittuvat puhelimet ovat pysyneet melko pienenä markkinana, jota Apple tulee joka tapauksessa merkittävästi laajentamaan. Nyt raportoidun 10 miljoonan laitteen tuotantoa voidaan pitää kunnianhimoisena tavoitteena Applen osalta.
Nikkei Asian mukaan taittuvan iPhonen lisäksi Apple valmistelisi noin 70 miljoonaa kappaletta iPhone 18 Pro- ja iPhone 18 Pro Max -malleja. Yhteensä vuoden 2026 jälkipuoliskolla esiteltäviä uusia iPhone-malleja olisi siis tarkoitus valmistaa tälle vuodelle 80 miljoonaa kappaletta.
Raportin mukaan tämä nostaisi Applen koko vuoden tilaukset noin 220 miljoonaan iPhoneen. IDC on puolestaan arvioinut, että Apple toimittaisi vuonna 2026 lähes 240 miljoonaa iPhonea.
”Lähteet kertoivat, että Apple on antanut joillekin tavarantoimittajille ennusteen jopa 85 miljoonasta uudesta iPhonesta vuoden 2026 jälkipuoliskolla ja kehottanut varaamaan joitakin iPhone 17 -sarjassa käytettyjä yleisiä komponentteja ja osia tulevaan iPhone 18 -premium-sarjaan. Lähteet lisäsivät, että yhdysvaltalainen teknologiajätti toimii aggressiivisesti varmistaakseen komponenttien saatavuuden jatkuvan pulan keskellä”, Nikkei Asia kertoo.
iPhone Ultran odotetaan olevan erittäin hintava laite. Euroissa lähtöhinnan voi arvioida asettuvan 2 500 ja 3 000 euron välille, ja suurempien muistiversioiden hinta tulee olemaan tuttuun tapaan vielä korkeampi.
Ensimmäinen taittuvanäyttöinen iPhone eli mahdollinen iPhone Ultra sisältää aiemmin raportoidusti 7,8 tuuman taittuvan sisänäytön ja 5,5 tuuman kansinäytön. Yhteensä taittuvaan iPhoneen odotetaan neljää kameraa: kahta takakameraa sekä etukameraa sekä sisä- että ulkonäytön yhteyteen. Lisäksi huhujen mukaan iPhone Ultra sisältää titaanirungon, Liquid Metal -saranan sekä Touch ID:n Face ID:n sijaan.
Lue tästä myös: Applen taittuvan iPhonen näyttötuotanto etenee – Samsung Display aloitti OLED-paneelien valmistuksen