Raportti: Oppo yhdistää brändiensä ohjelmistot – OnePlussan OxygenOS ja Realme UI yhdistetään.

Raportti: Oppo yhdistää brändiensä ohjelmistot – OnePlussan OxygenOS ja Realme UI yhdistetään.0

Kuvissa OxygenOS 16.

OnePlussan ja Realmen omat ovat saavuttamassa loppunsa, kertoo Smartprixin julkaisema raportti.

Smartprixin mukaan aikoo osana OnePlussan ja Realmen tiivistynyttä integraatiota myös ohjelmistojen yhdistämistä. Tämä käytännössä merkitsee OnePlussan OxygenOS:n ja Realmen Realme UI:n päättymistä ja niiden korvautumista Oppon ColorOS:llä.

Maailman suurimpiin älypuhelinvalmistajiin kuuluva Oppo on järjestänyt toimintaansa vuonna 2026 merkittävällä tavalla. Oppo toimii älypuhelinmarkkinoilla oman brändinsä lisäksi OnePlus- ja Realme-brändeillä, joiden painopisteitä on tänä vuonna muutettu.

Suomessakin muutokset ovat olleet huomattavia, kun OnePlussan toiminta Euroopassa on vähentynyt ja OnePlussan sijaan on tuotu Realme-brändi.

Kesäkuun lopulla kuultiin myös raportti, jonka mukaan Realme ja OnePlus integroidaan tiiviimmin osaksi Oppoa. Oppo, Realme ja OnePlus toimivat tietojen mukaan jatkossa yhden operatiivisen rakenteen alla, ja niitä hallinnoidaan enemmän erillisinä tuotesarjoina kuin täysin itsenäisinä brändeinä.

Samalla OnePlus ja Realme keskittyvät aiempaa harvemmille, valikoiduille markkinoille, mikä on jo ilmennyt OnePlussan poistumisena Euroopasta ja keskittymisellä Intian ja Kiinan markkinoille. Intiassa OnePlus aikoo keskittyä verkkopainotteiseksi brändiksi. Samalla Realmen odotetaan jatkavan toimintaansa useammilla valituilla kansainvälisillä markkinoilla, mutta ei enää Kiinassa.

Uudessa tilanteessa, jossa OnePlussan ja Realmen markkina-alueet ovat kaventuneet, erillisistä ohjelmistoista luopumista voidaan pitää luonnollisena kehityksenä – erityisesti nykyisillä haastavilla älypuhelinmarkkinoilla, joilla kustannusten hallinta on tarpeen kaikille toimijoille.

Alun perin nopeuteen ja sulavuuteen keskittynyt OxygenOS oli keskeinen osa OnePlus-puhelimia, mutta viime vuosina ohjelmisto on monilta osin yhtenäistynyt enemmän ColorOS:n kanssa. Lisäksi Kiinassa OnePlus-puhelimet ovat jo pitkään käyttäneet ColorOS-ohjelmistoa OxygenOS:n sijaan.

OxygenOS:n ja Realme UI:n korvautuessa ColorOS:llä Oppo-, Realme- ja OnePlus-puhelimissa ei enää ole eroja ohjelmistossa.

”Kolmen erillisen -käyttöliittymän – ColorOS:n, OxygenOS:n ja Realme UI:n – ylläpitäminen vaatii valtavasti resursseja, aikaa ja ohjelmistokehitystä. Tutkimus- ja kehityskustannusten merkittävä vähentäminen on saanut Oppon päättämään luopua sekä OxygenOS:sta että Realme UI:sta kokonaan”, Smartprix tiivistää tulevaisuuden näkymiä.

Yksityiskohtia muutoksesta ja sen vaikutuksesta jo olemassa oleviin OnePlus- ja Realme-puhelimiin ei ole vielä saatavilla.

Saatat pitää myös näistä