John Ternus on nyt Applen toimitusjohtaja.
John Ternus aloitti Applen toimitusjohtajana 1. syyskuuta.
Ensimmäisenä päivänä uudessa roolissa Ternus lähetti myös viestin Applen henkilöstölle. Viestissä Ternus kiittää toimitusjohtajan tehtävät jättänyttä Tim Cookia ja katsoo jo eteenpäin.
9to5Mac-sivuston käsiinsä saama viesti löytyy suomeksi käännettynä alta tämän artikkelin lopusta.
Apple on järjestämässä vuoden tärkeimmän tuotejulkistustilaisuutensa keskiviikkona 9. syyskuuta, jolloin Applen odotetaan esittelevän uudet huippupuhelimensa iPhone 18 Pron ja iPhone 18 Pro Maxin, ensimmäisen taittuvanäyttöisen iPhonen, uudet älykellot Apple Watch Series 12:n ja Apple Watch Ultra 4:n sekä mahdollisesti muita uutuuksia.
”Meillä on ensi viikolla huikea lanseeraus, josta tulee ilmiömäinen. Kiitos kaikesta, mitä olette tehneet sen mahdollistamiseksi”, Ternus toteaa viestissään Applen henkilöstölle.
Ternus toimi aiemmin Applen laitekehityksen johtajana.
Toimitusjohtajan tehtävät jättänyt Tim Cook on siirtynyt päätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi (Executive Chairman). Uudessa tehtävässään päätoimisena hallituksen puheenjohtajana Cook tulee avustamaan tietyissä yhtiön asioissa, mukaan lukien yhteydenpidossa päättäjiin ympäri maailmaa. Kokonaan Applea Cook ei siis ole nyt jättämässä, vaan hänellä tulee olemaan jatkossakin merkittävä tehtävä yhtiössä.
Ternusilla on takanaan pitkä Apple-ura. Hän liittyi Applen palkkalistoille vuonna 2001 ja nousi laitekehityksen johtoon vuonna 2013. Osaksi johtoryhmää hänet nimitettiin vuonna 2021.
John Ternusin viesti Applen henkilöstölle ensimmäisenä päivänä toimitusjohtajana
”Tiimi,
Tänään, ensimmäisenä päivänäni toimitusjohtajana. Halusin vain lähettää lyhyen viestin kiittääkseni kaikkia lämpimistä onnentoivotuksista. Haluan myös ilmaista syvän kiitollisuuteni Timille siitä, että hän jakoi niin paljon tietoa ja kokemusta tämän siirtymävaiheen aikana, ja mikä tärkeintä, kaikesta, mitä hän on antanut Applelle vuosien varrella. Olemme niin onnekkaita, että meillä on ollut toimitusjohtaja, joka johti arvojensa mukaisesti ja niin kunnollisesti ja inhimillisesti. Me kaikki olemme parempia sen ansiosta, ja olen niin kiitollinen, että hänestä tulee hallituksen puheenjohtajamme.
Olen otettu astuessani tähän rooliin maailman todella parhaimmassa yrityksessä, ja olen niin innoissani kaikesta, mitä meillä on edessämme. Meillä on ensi viikolla huikea lanseeraus, josta tulee ilmiömäinen. Kiitos kaikesta, mitä olette tehneet sen mahdollistamiseksi.
Olen aivan yhtä innoissani siitä, mitä on luvassa sen jälkeen, mukaan lukien uskomattomat tuotteet, jotka ovat jo työn alla, ja ne, joita emme ole edes kuvitelleet, mutta jotka unelmoimme ja luomme yhdessä. Maailmassa ei ole tiimiä, jonka kanssa rakentaisin mieluusti tulevaisuutta.
Lisää tulossa. Sillä välillä, kiitos erinomaisesta työstänne!
John”