Applen tuleva ja nykyinen toimitusjohtaja, John Ternus ja Tim Cook.
Tänään 31. elokuuta on Tim Cookin viimeinen päivä Applen toimitusjohtajana. Tämän myötä hän on lähettänyt Applen henkilöstölle viestin, jonka 9to5Mac-sivusto on jakanut. Viesti löytyy kokonaisuudessaan alta artikkelin lopusta.
1. syyskuuta uudeksi toimitusjohtajaksi nousee laitekehityksen johtajana tähän asti toiminut John Ternus. Apple tiedotti johtajavaihdoksesta alun perin nimityksen yhteydessä jo huhtikuussa.
Tim Cook siirtyy toimitusjohtajan paikalta päätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi (Executive Chairman).
Uudessa tehtävässään päätoimisena hallituksen puheenjohtajana Cook tulee avustamaan tietyissä yhtiön asioissa, mukaan lukien yhteydenpidossa päättäjiin ympäri maailmaa. Kokonaan Applea Cook ei siis ole nyt jättämässä, vaan hänellä tulee olemaan jatkossakin merkittävä tehtävä yhtiössä.
Tähän asti Applen hallituksen puheenjohtajana viimeiset 15 vuotta toiminut Arthur Levinson jatkaa hallituksessa johtavana itsenäisenä jäsenenä (Lead Independent Director) 1. syyskuuta. Samalla päivämäärällä toimitusjohtajaksi noustessaan myös John Ternus liittyy hallituksen jäseneksi.
Tim Cook nousi Applen toimitusjohtajaksi elokuussa 2011, hieman ennen Steve Jobsin kuolemaa. Appella Cook on työskennellyt vuodesta 1998.
Myös uudella toimitusjohtajalla John Ternusilla on takanaan pitkä Apple-ura. Hän liittyi Applen palkkalistoille vuonna 2021 ja nousi laitekehityksen johtoon vuonna 2013. Osaksi johtoryhmää hänet nimitettiin vuonna 2021.
Viestissään henkilöstölle Cook kehuu Ternusia.
”Harvat ihmiset ymmärtävät Johnin tavoin, mitä vaaditaan sellaisten tuotteiden rakentamiseen, jotka muuttavat maailmaa, ja olen äärimmäisen innoissani hänen johtajuudestaan”, Cook kirjoitti.
Cook myös pohdiskelee aikaansa Applella ja kiittää kaikkia työntekijöitä kovasta työstä.
Cookin johtokaudella Applen markkina-arvo on yli kymmenkertaistunut noin 350 miljardista dollarista 4 biljoonaan dollariin ja yhtiö on vahvistanut asemaansa monilla markkinoilla tilikauden liikevaihdon yli nelinkertaistuessa yli 400 miljardiin dollariin. Uusina tuotekategorina Apple on esitellyt muun muassa Apple Watchin, AirPodit sekä Apple Vision Pron. Lisäksi Applen palveluiden laajentuminen ja kasvu ovat olleet keskeisessä asemassa Cookin kaudella toimitusjohtajana.
Tim Cook toimi Applen toimitusjohtajana yli 15 vuoden ajan.
Tässä kokonaisuudessaan Tim Cookin viimeisen päivän viesti henkilöstölle suomeksi käännettynä:
”Tiimi,
Tänään on viimeinen päiväni Applen toimitusjohtajana. Tämä on hetki, jonka tiesin aina koittavan jona päivänä, mutta silti on vaikea uskoa, että se on koittanut ja kirjoitan näitä sanoja. Rakastan tätä yritystä ja sen takana olevaa tiimiä, enkä voinut antaa tämän päivän mennä ohi lähettämättä teille viestiä kertoakseni, kuinka kiitollinen olen siitä hellyydenosoituksesta, jota olette minulle lähettäneet, siitä tavasta, jolla olette osoittaneet läsnäolonne joka päivä, ja ennen kaikkea siitä koko elämän suurimmasta etuoikeudesta, että olen saanut toimia johtajananne.
Totuus on, että mitä tahansa menestyksestäni on sanottavaa, tiedän, että se kaikki on teidän ansiotanne. Olette tuoneet esiin parhaan minussa. Koko elämäni aikana en ole koskaan ennen nähnyt tai ollut niin ainutlaatuisen tiimin kanssa, ja joka päivä näen lisää esimerkkejä siitä.
Applessa on jotain todella erityistä. Olen ylpein siitä, mitä vuosikertomus ei koskaan pystyisi vangitsemaan. Tämä paikka on todiste siitä, että kulttuuri voittaa kaiken. Jaamme uskon, että sillä, mitä rakennamme, on merkitystä ja että meillä sekä mahdollisuus että vastaus jättää maailma paremmaksi kuin millaiena sen löysimme. Tämä tarkoitus on osa sitä, mikä tekee tästä paikasta ainutlaatuisen. Apple auttaa vaalimaan sitä, mutta uskon, että se eli teissä jokaisessa kauan ennen tänne tuloanne. Se toi teidät tähän yritykseen ja ohjaa edelleen työtänne joka päivä. Yhdessä olemme luoneet jotain paljon suurempaa kuin kukaan meistä olisi voinut kuvitella tai saavuttaa yksin. Ja se on menestyksemme salaisuus. Tuomme esiin parhaan toisistamme. Nostamme toisiamme. Olemme mahdollistaneet sen, että olemme jättäneet ’jälkemme maailmankaikkeuteen’, kuten Steve kerran kuvaili, sen vuoksi, keitä olemme ja mihin uskomme, sen vuoksi, mitä arvostamme ja miten näemme maailman. Kuinka onnekkaita olemmekaan. Kuinka onnekas minä olenkaan.
Kuten tiedätte, en ole jättämässä Applea. Mutta astun pois roolista, jota olen rakastanut syvästi. Tulen kaipaamaan tätä työtä tavoilla, joita voin vain alkaa kuvitella, vaikka olenkin täysin sinut päätökseni kanssa. Tulen kaipaamaan johtamistanne ja rinnallanne olemista jokaisella askeleella, vaikka tunnenkin valtavaa helpotusta antaessani ohjat jollekin niin loistavalle, upealle ja kyvykkäälle kuin John. Harva ymmärtää, mitä vaaditaan sellaisten tuotteiden rakentamiseen, jotka muuttavat maailmaa Johnin tavoin, enkä voisi olla enempää innoissani hänen johtajuudestaan.
Toivon, että tiedätte, kuinka paljon arvostan teitä ja kuinka suuri kunnia on ollut olla toimitusjohtajanne. Ennen kaikkea toivon, että olette jatkossakin ylpeitä voidessanne olla osa tätä merkittävää paikkaa, jota kutsumme Appleksi, ja annatte aina parhaanne. Kun annamme koko itsemme tähän työhön, välittäen toisistamme ja palvelemistamme ihmisistä, ei ole rajoja sille syvälliselle muutokselle, jonka voimme saada aikaan.
Odotan innolla näkeväni teidät uudessa roolissani Apple Parkissa ja ympäri maailmaa.
Kaikella, mitä minulla on ja kaikella mitä olen, olen aina
Teidän,
Tim”