Tietoja Applen tulevasta iOS 27 -päivityksestä vuotaa – mukana myös tekoälyyn liittyviä uudistuksia

Applen odotetaan esittelevän iOS 27:n WWDC26-tapahtuman avauksessa 8. kesäkuuta.
Applen merkittävä WWDC-tapahtuma on tulossa, ja 8. kesäkuuta tapahtuman avauksessa yhtiön arvioidaan perinteisesti julkistavan seuraavat tärkeät vuotuiset käyttöjärjestelmäversiot.
iPhonen iOS 27:n ja muiden uusien versioiden muutoksista on saatu useita raportteja, ja nyt Bloombergin Apple-asiantuntija Mark Gurman on jatkanut paljastuksiaan kertomalla muutoksista muun muassa Pikakomennot-sovellukseen, tekoälypohjaisiin kirjoitustyökaluihin sekä taustakuvien luomiseen.
Tekoäly tulee olemaan iOS 27:n muutosten keskiössä monin tavoin, joista merkittävin on jo aiemmin laajasti raportoitu Sirin uudistuminen. Siri siirtyy taustalla Googlen Gemini-tekoälymalleihin, minkä lisäksi on tulossa uusi Siri-sovellus sekä integrointi käyttöjärjestelmään uusilla tavoilla.
Siri-uudistusten ohella on aiemmin kuultu myös laajemmin muokattavasta Kamera-sovelluksesta sekä uusista tekoälypohjaisista kuvanmuokkaustoiminnoista.
Nyt viimeisimmässä raportissaan Mark Gurman viittaa tunnetusti vahvoihin Apple-lähteisiinsä ja kertoo, että iOS 27 tuo mukanaan monia muitakin tekoälyuudistuksia.
iOS 27 tulee esimerkiksi sisältämään entistä paremman oikeinkirjoituksen tarkistuksen, joka toimii kuten Grammarly-palvelu. Järjestelmä ilmestyy näytön alareunasta ja ehdottaa muutoksia alkuperäiseen tekstiin. Käyttäjä voi hyväksyä yksittäisiä ehdotuksia, kaikki muutokset tai jättää ne huomiotta.
iOS 27 tuo myös esille kirjoitustyökalut, eli tekoälypohjaiset mahdollisuudet tekstien luomiseen ja muokkaamiseen. Applen kerrotaan testaavan Write with Siri -valintaa, joka näkyy näppäimistön yläpuolella. Lisäksi voi olla tulossa Help Me Write -painike, joka ilmestyy aktivoitaessa Siri tekstikentässä.
Applen Pikakomennot-sovellus, joka mahdollistaa automatisoitujen tehtäväsarjojen luomisen, saa iOS 27:ssä mahdollisuuden kuvata haluttuja komentoja luonnollisella kielellä.
Päivitetty Pikakomennot-sovellus kysyy käyttäjiltä, mitä he haluavat pikakomennolla tehdä ja luo tämän perusteella ehdotuksen automatisoidusta tehtäväsarjasta.
Lisäksi iOS 27 on saamassa uuden toiminnon, joka mahdollistaa taustakuvien luomisen helposti tekoälyn avulla. Tämä uusi toiminto perustuu Applen olemassa olevaan, kuvien luomiseen tarkoitettuun Image Playground -sovellukseen ja tulee näkymään taustakuvavalikossa.