Phil Schiller luopuu App Storen ja Applen julkistustapahtumien johtamisesta

Phil Schiller esittelemässä iPhone 11 Pro -malleja syksyllä 2019.
Applen toimitusjohtajuus siirtyy 1. syyskuuta Tim Cookilta John Ternusille, mutta Applen johdossa on käsillä toinenkin suuri muutos.
Pitkän uran Applella tehnyt Phil Schiller luopuu App Storen ja Applen julkistustapahtumien johtamisesta, raportoi Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman.
Schiller säilyttää ainakin vielä toistaiseksi yhtiössä Apple Fellow -tittelin, mutta muutos nähdään merkittävänä askeleena kohti hänen lopullista eläköitymistään. Schillerin rooli tästä eteenpäin on lähinnä neuvoa-antava.
Schiller toimi pitkään Applen maailmanlaajuisesta markkinoinnista vastaavana johtajana. Vuonna 2020 hän jätti tehtävän Greg Joswiakille ja siirtyi Apple Fellow -rooliin säilyttäen vastuullaan App Store -sovelluskaupan ja Applen tapahtumat.
Aikanaan Schiller tuli tunnetuksi lavaesiintymisistään monissa Applen tuotejulkistuksissa. Applella Schiller on työskennellyt yli 30 vuoden ajan.
Bloombergin mukaan Schiller jatkaa vielä Apple Fellow -tittelillä määrittelemättömien hankkeiden parissa. Applen työntekijöiden kerrotaan kuitenkin pitävän vastuiden luovuttamista suurena muutoksena hänen asemassaan.
”Viimeisimmän muutoksen myötä Apple siirtää vastuun App Storesta Eddy Cuen johtamalle palveluosastolle. Hän johti App Storea aiemmin vuoteen 2015 asti, jolloin työ annettiin Schillerille ja markkinointiosastolle. Cue on ottamassa Ternusin alaisuudessa vaikutusvaltaisemman roolin, Bloomberg on raportoinut. App Storen päivittäisestä johtamisesta vastaa Carson Oliver, osaston konkari, joka raportoi nyt suoraan Cuelle. Kaksi vuotta sitten Schiller jakoi App Storen vastuun kahdelle alaisensa, Oliverille ja Ann Thaille”, Bloombergin raportissa kerrotaan.
Applen julkistustapahtumien vetovastuu puolestaan siirtyy Nola Weinsteinille, joka on toiminut Schillerin varahenkilönä tässä tehtävässä vuodesta 2023 lähtien. Weinstein raportoi jatkossa Applen viestinnästä vastaavalle johtajalle Kristin Huguet Quaylelle.
Schillerin tehtävien muuttuminen tapahtuu samaan aikaan Applen muiden suurten johtajavaihdosten kanssa. John Ternus ottaa toimitusjohtajan tehtävät vastaan 1. syyskuuta ja Tim Cook siirtyy päätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi, jossa tehtävässä hän jatkaa muun muassa Applen suhteiden ylläpitämistä poliittisiin päättäjiin ympäri maailman.
Aiemmin huhtikuussa Ternusin toimitusjohtajanimityksen yhteydessä Apple kertoi myös aiemmin Hardware Technologiesin johtajana muun muassa piirikehityksestä vastanneen Johny Sroujin nimityksestä uuteen rooliin laitejohtajaksi (Chief Hardware Officer). Käytännössä Sroujin rooli johtoryhmässä laajenee Ternusin vastuilla laitekehityksen johtajana Applen yhdistettyä nämä organisaatiot ja tehtävät yhden henkilön alaisuuteen.