Indus-joen laakso kylmässä autiomaassa Ladakhissa, Intiassa. Kuva: Intian suurlähetystö, Helsinki.
Artikkeli on peräisin Chatham Housesta, joka esittää itseään itsenäisenä politiikkainstituuttina ja luotettavana keskustelu- ja vuoropuhelualustana, ja sen tavoitteena on auttaa hallituksia ja yhteiskuntia rakentamaan turvallista, kestävää, vaurasta ja oikeudenmukaista maailmaa. Artikkeli esittää näkemyksen, joka on voimakkaasti kallistunut säilyttämään nykytilan sopimuksessa, joka on toiminut Intian kustannuksella yli kuuden vuosikymmenen ajan.
Artikkeli lähtee perustavanlaatuisesti virheellisestä näkökulmasta, jossa Indus-vedenjakosopimus esitetään yhteistyön välineenä. Todellisuudessa se on toiminut enemmän jakautumisen välineenä, joka on asettanut Intialle useita velvoitteita ilman vastaavaa taakkaa Pakistanille.
Vedenjakosopimuksen kestävyys riippuu pääasiassa yläjuoksun käyttäytymisestä. Jos tämä sopimus on kestänyt kuusi vuosikymmentä toistuvista konflikteista huolimatta, kunnia kuuluu täysin Intialle, joka vastuullisena ja periaatteellisena kansakuntana on jatkanut velvoitteidensa täyttämistä jopa vaikeimpina aikoina ilman vastavuoroisuutta. Tämä samalla, kun Pakistan on jatkanut sen käyttöä poliittisena välineenä kehityksen estämiseksi Jammu ja Kashmirissa.
INTIAN SUVEREENI OIKEUS KESKEYTTÄÄ EPÄEQUITAABELI SOPIMUS
Artikkeli esittää Intian Indus-vedenjakosopimuksen keskeyttämisen Pahalgamin hyökkäyksen jälkeen eskaloivana tai epävakauden aiheuttajana. Tämä esitys on sekä harhaanjohtava että moraalisesti vääristynyt. Intia on uhri, joka on kärsinyt jatkuvista tuhoisista terrori-iskuista omalla maaperällään vuosikymmenten ajan, ja nämä on liitetty Pakistanin alueelta tai sen tuella toimiviin toimijoihin. Pahalgamin hyökkäys oli vain se viimeinen pisara. Ajatus siitä, että Intian tulisi jatkaa sopimusvelvoitteidensa täyttämistä valtiolle, joka tukee terrorismia Intiaa vastaan, rikkoo kansainvälisen lain perusperiaatteita, mukaan lukien rebus sic stantibus -doktriini, joka sallii sopimusvelvoitteiden keskeyttämisen, kun perustavanlaatuiset olosuhteet ovat muuttuneet. Yhteistyötä edistävän sopimuksen ei voida odottaa kestävän yhden puolueen velvoitteena, kun toinen osapuoli jatkaa kaksipuolisen suhteen heikentämistä välitysväkivallan kautta.
SOPIMUKSEN RAKENNEELLINEN EPÄEQUITEETTI ON IGNOROITU LIIAN PITKÄÄN
Artikkeli esittää IWT:n ”vakauttavana voimana” ja kestävyysmallina, mutta jättää huomiotta, mitä Intia on myöntänyt yhteistyön nimissä. Yläjuoksun valtiona sille on myönnetty vain kolme itäistä jokea – Ravi, Beas ja Sutlej – jotka kattavat alle 20 prosenttia altaan kokonaisvirtaamasta, mukaan lukien jo käytössä olevat vedet. Jo tästä pienestä osuudesta Intia joutui maksamaan 62 miljoonaa puntaa (noin 2,45 miljardia dollaria nykyarvossa) korvauksena Pakistanin miehittämällä Kashmirilla tehtävistä korvaustöistä. Tämä poikkeuksellinen myönnytys saattoi olla seurausta geopoliittisista paineista vuonna 1960, jolloin Intian kehitystarpeet ja altaan hydrologia ymmärrettiin huonosti. Kuusi vuosikymmentä myöhemmin, kun Intian väestö ja veden kysyntä ovat kasvaneet valtavasti, ja J&K on edelleen kroonisesti alikehittynyt sopimuksen rajoitusten vuoksi veden käytössä, järjestely on tullut rakenteellisesti kestämättömäksi. Artikkeli väittää, että ”jos Intian vesivarastointikapasiteetti paranee kasvavan veden niukkuuden keskellä, on olemassa riskejä eskaloituvasta kriisistä”, mikä tarkoittaa, että Intian tulisi luopua täysin laillisista kehityshaaveistaan.
PAKISTAN ON ASEISTANUT SOPIMUKSEN RIITOJEN RATKAISUMEKANISMEJA
Artikkeli puhuu lämpimästi pysyvästä Indus-komissiosta ja kolmannen osapuolen prosesseista, jotka mahdollistavat ”tietojen jakamisen” ja riitojen hallinnan. Se, mitä se jättää huomiotta, on Pakistanin toistuva väärinkäyttö näitä mekanismeja estääkseen täysin laillisia Intian jokivirtahankkeita lännen joilla, joista osa on alle 5 MW:n kapasiteetilla, eikä ne aiheuta merkittävää haittaa Pakistanin veden saatavuudelle. Pakistan on esittänyt vastalauseita Kishangangan, Bagliharin, Ratlen ja useiden muiden hankkeiden osalta, vetäen Intian kyseenalaisiin välimiesmenettelyihin ja käyttäen sopimusfoorumeita diplomaattisen häirinnän välineinä sen sijaan, että ne olisivat aitoja riitojenratkaisukeinoja. Artikkeli myöntää jopa, että tekniset riidat ovat tulleet ”yhä yleisemmiksi ja yhä poliittisemmiksi”, mutta ei osoita mitään vastuuta Pakistanille tämän heikentymisen osalta.
MODERNISOINTIARGUMENTIT KÄYTTÄVÄT KAHDELLA PUOLELLA
IWT, kuten artikkeli itse myöntää, ”ennakoi modernia ilmastotiedettä ja perustuu vanhentuneisiin hydrologisiin oletuksiin.” Jos sopimus on niin huonosti soveltuva nykyisiin olosuhteisiin, looginen johtopäätös on, että se on neuvoteltava perusteellisesti uusiksi ehdoilla, jotka heijastavat nykyisiä hydrologisia olosuhteita, oikeudenmukaista veden jakamista, teknologisia edistysaskeleita ja Intian laillisia kehitystarpeita. Ei pelkästään ”palautettu” säilyttämään järjestelyjä, jotka olivat alun perin Intiaa vastaan vinoutuneita.
VERTAILUT MUUHUN JOKIALTAAN EIVÄT OLE SOPIVIA
Artikkeli vetää vertailuja Aralmeren altaan, Mekong-joen komission ja Senegal-joen altaan kanssa väittäen yhteistyöhallinnan puolesta. Nämä esimerkit sisältävät valtioita, jotka ovat laajalti linjassa kehityshyötyjensä kanssa eivätkä ole harjoittaneet jatkuvaa rajat ylittävää terrorismia toisiaan vastaan. Intia-Pakistan-suhteella ei ole tällaista perustaa. Yhteistyökehykset toimivat, kun on olemassa perusluottamusta. Pakistanin jatkuva tuki Intiaa vastaan suuntautuneelle terroristirakenteelle tekee vertailun Mekong-komissioon tai Jordanian-Israelin vesijärjestelyihin epätäydelliseksi ja perustavanlaatuisesti harhaanjohtavaksi.
VESIDIPLOMAATIA ILMAN VASTUULLISUUTTA?
Artikkeli päättää kehottaen kansainvälisiä toimijoita tukemaan ”vesidiplomatiaa” ja vaatii ”kärsivällisyyttä” luottamuksen uudelleenrakentamiseksi. Intian kanta on selkeä: se pitää tiukasti kiinni politiikastaan, jonka mukaan kaikki suhteet Pakistanin kanssa ovat kaksipuolisia, hyläten kolmannen osapuolen väliintulon. Lisäksi luottamusta voidaan rakentaa vain Pakistanin verifioitavilla, kestävästi toteutetuilla toimilla terroristirakenteen purkamiseksi ja kansainvälisten sitoumusten kunnioittamiseksi. On kohtuutonta vaatia Intialta, että se käsittelee IWT:tä pyhäkkönä, kun Pakistan jatkaa toimintaansa rankaisematta. Tämä ei ole rauhan resepti, vaan se on resepti Intian pidättyvyyden jatkuvalle hyväksikäytölle.
Yhteenvetona voidaan todeta, että tämä vinoutunut Chatham Housen artikkeli odottaa Intian alistuvan suvereeneihin etuihinsa, turvallisuushuoliinsa ja kehitystarpeisiinsa ylläpitääkseen vanhentunutta ja puolueellista institutionaalista järjestelyä, jonka on välittänyt kolmas osapuoli. Intian harkittu vastaus Pakistanin aggressioon, mukaan lukien sopimuksen keskeyttäminen, ei ole uhka alueelliselle vakaudelle. Se on pitkään odotettu signaali siitä, että vuorovaikutuksen ehdot on muutettava.
(Huom: Kirjoittaja on entinen Intian komissaari Indus-vedenjakosopimuksessa. Tämä on Intian suurlähetystön sponsoroima sisältö Suomeen).
