Avaruusteknologiayritys SpaceX teki pörssilistautumisen Yhdysvalloissa.

SpaceX onnistui keräämään listautumisensa yhteydessä ennätykselliset yli 75 miljardia dollaria. AFP / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Yhtiön perustaja Elon Musk on saanut ennustuksia, että hänestä voisi tulla maailman ensimmäinen biljonääri.
Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla oli tarkoitus aloittaa kaupankäynti avaruusyhtiö SpaceX:n osakkeilla perjantaina. Pörssit avautuivat Suomen aikaa iltapäivällä, ja debytoivan osakkeen hintaa odotettiin vielä tunteja avautumisen jälkeen.
Listautumisannissa osakkeen hinta oli 135 dollaria. Hintatason odotettiin nousevan varsinaisen kaupankäynnin käynnistyessä.
SpaceX keräsi listautumisensa yhteydessä historialliset yli 75 miljardia dollaria. Vajaan 1,8 biljoonan dollarin markkina-arvolla yhtiö ohitti Wall Streetillä muun muassa teknologiayritys Metan.
Pörssit avautuivat perjantaina Yhdysvalloissa varovaisesti. Teknologiapainotteinen Nasdaq avasi hieman miinuksella.
Yhtiön perustaja Elon Musk puhui perjantaina Texasissa yhtiön työntekijöille sekä tuleville ja mahdollisille osakkeenomistajille. Musk totesi, että SpaceX vie ihmisen pian Kuuhun, Marsiin ja vielä pidemmälle.
SpaceX tunnetaan muun muassa avaruusraketeista ja Starlink-satelliitti-internetjärjestelmästä. SpaceX omistaa myös Muskin tekoäly-yhtiön xAI:n.
Musk voi nousta biljonääriksi
Elon Musk on SpaceX:n suurin yksittäinen omistaja, ja hänellä oli toukokuun alussa 85 prosenttia yhtiön äänivallasta. Musk toimii yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana.
Musk on jo nyt maailman rikkain henkilö, mutta listautumisen myötä hänestä voi tulla maailman ensimmäinen biljonääri, eli henkilö, jonka varallisuus ylittää 1 000 miljardia dollaria.
Musk on myös sähköautoja valmistavan Teslan toimitusjohtaja ja yhtiön suurin omistaja.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisten jälkeen tammikuussa 2025 miljardööri nimitettiin johtamaan Trumpin perustamaa niin sanottua hallinnon tehokkuuden virastoa (Doge), joka teki Trumpin alkukauden aikana voimakkaita leikkauksia liittovaltion palveluihin.
Musk jätti virkansa Doge-viraston johtajana toukokuussa 2025. Eroa edelsi Muskin ja Trumpin välinen erimielisyys.