Kirjailija ja runoilija Eeva Kilven tuotannon keskeisiä aiheita olivat karjalaisuus ja evakkoelämän kokemukset. Hänet tunnettiin myös luonnon ja naiseuden kuvaajana sekä puolustajana. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Kilven tuotannossa oli lempeää laulullisuutta ja rajojen ylittämistä.
Kirjailija Eeva Kilpi jätti jälkeensä lempeää runoutta, oivaltavia arkisia havaintoja ja rikottuja rajoja. Kilpi kuoli lauantain vastaisena yönä 98-vuotiaana Espoon Tapiolassa.
Yli 60 vuotta kestäneen uransa aikana Kilpi kirjoitti romaaneja, novelli- ja runokokoelmia, esseekokoelman sekä kuunnelman. Yhteensä hänen teoksiaan on yli 30.
Kilven tuotannossa on nähtävissä kolme vahvaa teemaa: Karjala, naiseus ja luonto. Näiden aiheiden käsittelyssä Kilpi oli rohkea ja osittain myös aikaansa edellä.
Kilpi oli 11-vuotias, kun hän pakeni Hiitolasta Laatokan Karjalasta talvisodan vuoksi. Välirauhan aikana hän pääsi perheensä kanssa palaamaan takaisin Karjalaan, mutta lopullisesti kotiseutu oli jätettävä vuonna 1944.
Kaipuu Karjalaan ei koskaan hävinnyt, ja se kuuluu Kilven tuotannossa vuosikymmenten ajan. ”Mie rakastin sinnuu ku Karjalaa”, hän kirjoitti tunnetussa rakkausrunossaan.
Karjalasta, karjalaisuudesta ja evakkojen vaietuista kokemuksista Kilpi kirjoitti jo vuonna 1964 julkaistussa romaanissaan Elämä edestakaisin, jossa evakkokokemukset jatkosodan ajalta nähdään äidin ja tyttären näkökulmasta. Tuona aikana Suomessa aihe oli poliittisesti herkkä. Sodan jaloista lähteneet löysivät kuitenkin teksteistä omat kokemuksensa.
Kilven kuolemasta uutisoi ensin Ilta-Sanomat, jolle tieto vahvistettiin Kilven lähipiiristä. Myöhemmin myös WSOY ilmoitti asiasta.
Naiseuden kuvaaja
Naisista kirjoittaessaan Kilpi valitsi tietoisesti rajojen rikkomisen roolin. Hänen teksteissään näkyy itsenäinen, naisellinen, oman elämänsä keskiöön asettuva ja vanhenemisen myötäkin pysyvä nainen. Vanhenevaa naista Kilpi tarkastelee monin eri tavoin: myötäeläen, ymmärtäen, arvostaen, sarkastisesti ja humoristisesti. ”Äiti oli kuin antiikkituoli lapsuudenkodista: / vanha, hauras, nariseva, korvaamaton.”
Kilpi oli alle 50-vuotias, kun hän Ihmisen ääni -teoksessaan ilmaisi kiinnostuksensa vanhenemiseen uteliaisuudesta omaa lähitulevaisuuttaan kohtaan, väittäen, että asiat voisivat olla toisin ja että nykytilanteen tarjoama käsitys on pelottava. Tätä käsitystä Kilpi halusi purkaa runoissaan ja teksteissään kuvaamalla rehellisesti vanhan ihmisen elämää.
Vanhenevassa kehossa on yhä rakkauden tarve. ”Tunnustele vain: kaikkien näiden ryppyjen alla olen se minä, / tähän valepukuun elämä meidät viimein pakotti, / mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun.”
Kilven tekstejä rakastetaan, mutta kaikki teokset eivät saaneet täysin varauksetonta vastaanottoa. Esimerkiksi tapa käsitellä naisen eroottisuutta herätti kohua kirjassa Tamara vuodelta 1972. Kirjassa kuvataan alaruumistaan halvaantuneen miehen ja seksuaalisesti aktiivisen naisen välistä suhdetta. Kilpi totesi myöhemmin, että tabujen rikkominen oli hänelle tietoinen valinta.
Luonnon puolustaja
Karjalan tavoin myös luonto on läsnä Kilven koko tuotannossa. Se ilmenee paitsi luonnon kuvauksina ja herkkänä havainnointina myös vahvoina kannanottoina luonnon- ja eläintensuojelun puolesta.
Kilpi kyseenalaisti voimakkaasti ihmisen oikeuden hallita luontoa. Tämä tuli erityisen hyvin esiin teoksessa Animalia vuodelta 1987.
Kilpi kirjoittaa runossaan, miten kerran hänen sisällään kukkiva maisema ja ympäröivä luonto sulautuvat lopulta toisiinsa niin, ettei hänen sielunsa talon paikalle jää muistoksi kuin muutama kivi sammaloitumaan ja saunapolun varteen heitetyistä siemenistä kasvaneet kukat.
”Ja ehkä perhoset sukupolvi toisensa jälkeen, / hauraimmat kaikista, / ja kyyni ja sisiliskoni ja sammakkoni / viihtyvät sillä paikalla./ Se kuuluu viimeinkin niille kokonaan / niin kuin alun perin oli tarkoitus. / Ihmiskeskeisyyden aika on ohi. Luonnon maailmankausi minun kohdallani alkaa.”
Luonnonsuojelu näkyi myös käytännön toimina. Kilpi perusti kesäpaikkansa Mikkelin maisemiin luonnonsuojelualueita ja puhui luonnontilaisten metsien säilyttämisen puolesta. Hänen mielestään jäljellä olevat luonnonmetsämme olivat rinnastettavissa taideaarteisiimme ja yhtä korvaamattomia.
Runoja alkoi tulla
Kilpi aloitti kirjallisen uransa 30-vuotiaana. Eeva Kilven uralle johdatti puoliso Mikko Kilpi, joka toimi kustannustoimittajana WSOY:llä. Eeva Kilpi oli alkanut kirjoittaa kotona ylös lapsuusmuistojaan. Puoliso vei niitä töihin luettavaksi, ja teksteistä pidettiin.
Avioliitto Mikko Kilven kanssa kesti 17 vuotta, ja he saivat kolme poikaa.
Erityisesti Kilven runojen kieli ja tunnelmat ovat ihastuttaneet ja tarjonneet samaistumispintoja sukupolvesta toiseen.
– En ikinä edes ajatellut, että kirjoittaisin runoja, mutta niitä alkoi tulla ja kokoelmistani on pidetty. Niitä siteerataan yhä jatkuvasti. Se on ollut minulle yllätys, koska pohjimmiltaan runoni ovat aika yksinkertaisia, Kilpi kertoi Parnassolle vuonna 2019.
Puhtaan ilmaisun muoto
Kilven työskentelytapa pysyi samanlaisena loppuun asti: Hän kirjoitti havaintojaan ja ajatuksiaan muistilapuille ja kokosi tekstinsä niistä.
Lappuja saattoi hänen mukaansa löytyä kodista joka puolelta.
Kilpi kirjoitti teoksensa käsin tai vanhalla kirjoituskoneella. Suuri osa teksteistä syntyi kesämökillä, jonne Kilpi saattoi vetäytyä koko kesäksi kirjoittamaan.
Jano-lehdelle Kilpi kertoi, että hänen mielestään kirjoittamisen salaisuus on se, että hän panee ajatuksen heti muistiin, koska ajatus muovautuu ja muuttuu, kun se seisoo mielessä.
– Kun ajatus pälkähtää päähän, siinä on puhtaan ilmaisun muoto, ja sen mie olen halunnut pyydystää.
Monet lukijoiden rakastamat tekstit ovatkin tällaisia tunnelmakuvia, pysähtymiä ja oivalluksia. ”Sinun tuoksusi minussa monta päivää, / monta päivää rakastan itseäni.”
