EU:n tuomioistuin vahvisti Googlen miljardin euron sakon

Google sai sakot vuonna 2018, koska EU-komissio katsoi sen rajoittaneen kilpailua. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
EU-tuomioistuin vahvisti torstaina unionin Googlelle määräämän ennätyksellisen 4,1 miljardin euron sakon, joka liittyy kilpailunvastaisiin toimiin Android-käyttöjärjestelmässä.
Google sai sakot vuonna 2018, koska EU-komissio arvioi sen rajoittaneen kilpailua pakottamalla laitevalmistajat asentamaan Googlen hakusovelluksen ja Chrome-selaimen Android-laitteisiin.
EU-tuomioistuin hylkäsi Googlen ja sen emoyhtiön Alphabetin valituksen asiassa.
Komissio määräsi Googlelle alun perin 4,3 miljardin euron sakon, mutta EU-tuomioistuimen alempi kamari, eli yleinen tuomioistuin, alensi vuonna 2022 sakon 4,1 miljardiin yhtiön valituksen seurauksena.
Tuomioistuimen päätös ei ollut suuri yllätys, sillä EU-tuomioistuimen julkisasiamies esitti viime vuoden kesäkuussa, että EU-tuomioistuimen tulisi pitää voimassa vuonna 2022 annettu yleisen tuomioistuimen päätös.