Itä-Suomen yliopisto valittaa ministeri Rydmanin hylkäämästä rahoituspäätöksestä hallinto-oikeuteen.

Itä-Suomen yliopisto valittaa ministeri Rydmanin hylkäämästä rahoituspäätöksestä hallinto-oikeuteen. 1

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman on kieltäytynyt myöntämästä rahoitusta yliopistojen korkeasti arvioiduille tutkimushankkeille. Jaakko Stenroos

Itä-Suomen yliopisto aikoo valittaa ministeri Wille Rydmanin tekemästä päätöksestä tutkimusavustusten osalta hallinto-oikeuteen, mikäli oikaisuvaatimus ei tuota tulosta, Yle uutisoi.

Uutissuomalainen raportoi torstaina Ylen selvityksestä, jonka mukaan Rydman myönsi rahoitusta tutkimushankkeille, jotka olivat saaneet vertaisarvioinnissa heikommat pisteet kuin monet hänen hylkäämänsä hankkeet. Itä-Suomen yliopisto oli yksi kielteisen päätöksen saaneista tahoista.

Kielteisen rahoituspäätöksen saaneet ovat tehneet ministeriölle oikaisuvaatimuksen päätöksestä.

Itä-Suomen yliopiston rehtori Tapio Määttä toteaa Ylelle, että sosiaalihuoltolain mukaan tutkimusrahoitukseen liittyvien päätösten tulisi perustua asiantuntijoiden vertaisarviointiin.

– Huippuluokan hankkeet ovat jääneet ilman rahoitusta. Tämä on selvästi vastoin sosiaalihuoltolain tarkoitusta, Määttä huomauttaa.

Ylen tietojen mukaan oikeuskanslerille on tehty asiasta yhdeksän kantelua.

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja, valtio-opin dosentti Antti Pajala esittää, että Rydmanin toiminnalle on kaksi mahdollista selitystä.

Hänen mukaansa ensimmäinen vaihtoehto on, että Rydman on arvioinut tutkimussuunnitelmia ilman riittävää asiantuntemusta. Todennäköisempänä vaihtoehtona hän pitää poliittista mielenilmausta.

– Joko ministerin harkintakyky on pettänyt täysin, tai kyseessä on poliittinen taktiikka, jolla pyritään keräämään kannatusta omalle puolueelle, Pajala pohtii Ylelle.

Pajala tukee yliopistojen vastatoimia.

– Tiedeyhteisö reagoi voimakkaasti aina, kun tieteen vapauteen yritetään puuttua. Niin pitääkin olla. Jos et itse puolusta omaa asiaasi, niin ei sitä kukaan muukaan tee.

Pajalan mukaan Rydmanin toiminta heijastaa laajempaa kansainvälistä suuntausta, jossa tieteen vapauteen yritetään puuttua poliittisesti.

– On ehdottomasti oikea päätös, että yliopistot hakevat oikaisua. Tutkimuksen vapaus on tieteen tekemisen ydin.

Ylen mukaan Itä-Suomen yliopiston lisäksi myös Turun yliopisto harkitsee valittamista hallinto-oikeuteen.

Yle: Ministeri Rydman ei myöntänyt rahoitusta yliopistojen parhaimmille tutkimuksille – ”Yliopistojen koura on rohmuamassa veronmaksajan velkaisella taskulla”

Saatat pitää myös näistä