Kaleva: Oulun pyöräpuukotuksia tutkitaan rikossarjana – viharikosmotiivi keskiössä

Poliisi määrittelee viharikoksen teoksi, jonka taustalla on ennakkoluulo tai vihamielisyys uhrin edustamaa kansanryhmää kohtaan. TIMO HEIKKALA / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Oulun poliisi tutkii kaupungissa viime kuukausina tapahtuneita puukotuksia rikossarjana, kertoo Kaleva. Poliisi selvittää, ovatko jotkin niistä tai kaikki viharikoksia.
Oulussa on kuluneen vuoden aikana tapahtunut useita väkivallantekoja, joissa pyöräilijä on kohdistanut väkivaltaa ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin. Viimeisin tapaus sattui viime perjantaina, kun polkupyörällä liikkunut mies puukotti ulkomaalaistaustaista miestä Kaukovainion kaupunginosassa.
Viitteitä viharikoksesta
Poliisi määrittelee viharikokseksi teon, jonka taustalla on ennakkoluulo tai vihamielisyys uhrin edustamaa kansanryhmää kohtaan.
– Tapauksessa on viitteitä tällaisesta (motiivista), kertoo rikosylikomisario Petri Savela Kalevalle.
Perjantain puukotuksessa tekijä pakeni paikalta kevyen liikenteen väylää pitkin Kaukovainion suuntaan. Tekoa tutkitaan nyt tapon yrityksenä.
Kaukovainion puukotus on neljäs Oulussa tänä vuonna tapahtuneista väkivallanteoista, joissa pyöräilijän uhri on ollut ulkomaalaistaustainen. Kolme näistä tapauksista ovat puukotuksia.
Runsaasti kansalaishavaintoja
Oulun poliisi tiedotti maanantaina, että se on tutkinut puukotusta aktiivisesti yli viikonlopun ja tutkinta jatkuu edelleen intensiivisenä. Tutkintaa on tehty poliisin omilla menetelmillä sekä runsaasti tulleita kansalaishavaintoja tarkastamalla.
Merkittävä piirre epäillyssä tekijässä on, että hän liikkui huomiota herättävällä tavalla vasenta jalkaansa varoen niin sanotulla mummopyörällä. Epäillyllä oli tekoaikaan päällään lippalakki ja kauluspaita.
Poliisi tarkentaa myös käsitystä siitä, että epäilty olisi iäkkäämpi mies. Osallisten mukaan kyseessä on ollut nuorempi mies, noin 20–35-vuotias.
Poliisi pyytää lisäksi, että Kaukovainion alueen taloyhtiöt ja yritykset tarkastaisivat mahdolliset valvontakameroiden nauhoitteensa viime perjantailta ennen ja jälkeen kello 19.50.
Kaikki tiedot epäillyn henkilöllisyydestä ja liikkeistä pyydetään ilmoittamaan joko sähköpostitse [email protected], puhelimitse 0295 416 194 tai Whatsapp-viestitse 050 305 0132.