Lotta Kemppinen putosi naisten satasen EM-finaalista, Britannian Hunt voitti EM-kultaa.

Lotta Kemppinen juoksi Birminghamin EM-välierässä ajan 11,29 ja sijoittui erässään seitsemänneksi. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Lotta Kemppisen EM-matka Birminghamin naisten 100 metrillä päättyi välieriin, mutta tämä ei tuntunut suuresti masentavan energistä suomalaissprintteriä.
Pitkäaikaisista terveysongelmista kesän alussa kärsinyt Kemppinen saavutti Birminghamissa kauden parhaat suorituksensa. Hän juoksi alkuerissä nollatuulessa kauden parhaansa 11,25, ja välierässä kello pysähtyi suomalaisen kohdalla aikaan 11,29.
– Totta kai olisin toivonut juoksevani nopeammin. Olen todella ylpeä siitä, että sain hyvän startin. Lähdössä ei kuitenkaan lähtenyt aivan niin hyvin imemään loppuun asti, Kemppinen arvioi välieränsä seitsemättä sijaa.
Onnistuminen haastavan kauden jälkeen oli Kemppiselle syy ylpeyteen. Hän oli välierien kokonaisajoissa 17:s.
– Ansaitsin paikkani välierissä ja siellä haluan olla. Kun saan ehjän kauden, voin olla finaalissa.
Kemppinen sai nauttia välierässään brittiyleisön kannustuksesta, sillä hänen erässään kilpailivat hallitseva Euroopan mestari Dina Asher-Smith sekä toinen britti Amy Hunt.
– Esittelyn aikana oli upea kohahdus. Yritin imeä siitä energiaa itseeni, Kemppinen kertoi ihastuneena.
Maanantai-illan finaalissa Hunt voitti ensimmäisen Euroopan mestaruutensa henkilökohtaisilla matkoilla. Brittijuoksijan voittoaika oli tasan 11 sekuntia.
Hopealle sijoittui Puolan Ewa Swoboda ajalla 11,02 ja pronssille Belgian Delphine Nkansa ajalla 11,06.