Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Kiinan presidentti Xi Jinping kohtasivat Pekingissä viime viikolla. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Kiina ilmoittaa ostavansa Yhdysvalloilta 200 kappaletta Boeing-matkustajakoneita, kertoi ilmailualaa seuraava julkaisu Aerotime keskiviikkona.
Kiinan kauppaministeriön mukaan tilaukseen sisältyy myös sopimus koneiden osien toimittamisesta niiden huoltoa varten. Maat pääsivät sopimukseen kaupasta, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vieraili Kiinassa viime viikolla.
Trumpin mukaan sopimukseen päädyttiin keskustelujen myötä presidentti Xi Jinpingin kanssa. Trump mainitsi vierailun jälkeen, että Kiina voisi hankkia jopa 750 konetta, mikäli Boeing suoriutuu hyvin.
Aerotimen mukaan tämä kauppa on merkittävä Boeingille, sillä Kiina ei ole tehnyt suuria tilauksia yhtiölle vuoden 2017 jälkeen.
Vasta huhtikuussa Boeing ilmoitti, että Kiina ei enää ota vastaan koneita Yhdysvaltain Kiinalle asettamien korkeiden tuontitullien vuoksi.