Noin miljoonasta suomalaisesta voi tulla välillisesti Elon Muskin SpaceX:n osakkeenomistajia, kun yritys listautuu pörssiin.

Avaruusyritys SpaceX:n Falcon 9 -raketti laukaistiin Floridan Cape Canaveralissa maanantaina paikallista aikaa. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Listautumisen myötä Elon Muskista saattaa tulla ensimmäinen biljonääri, eli henkilö, jonka varallisuus ylittää 1 000 miljardia dollaria. Musk on jo nyt maailman varakkain henkilö.
Miljardööri Elon Muskin Yhdysvalloissa perustama avaruusyhtiö SpaceX valmistautuu pörssilistautumiseen perjantaina. Kaupankäynnin yhtiön osakkeilla on tarkoitus alkaa teknologiapainotteisessa Nasdaqissa iltapäivällä Suomen aikaa.
Tilastokeskuksen mukaan yli kolmannes suomalaisista, runsaat kaksi miljoonaa ihmistä, sijoittaa pörssiosakkeisiin tai sijoitusrahastoihin. Karkeasti arvioituna noin miljoonasta suomalaisesta rahastosijoittajasta tulee todennäköisesti välillisesti myös SpaceX:n omistajia rahastojensa kautta, mikäli ne sijoittavat yhdysvaltalaismarkkinoille.
– Eläkerahastojen kautta kaikki työssäkäyvät, ne linkit voi eläkerahastojen kautta vetää periaatteessa jokaiseen suomalaiseen, jos haluaa, toteaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Elias Rantapuska.
Useiden Yhdysvaltain markkinoihin sijoittavien rahastojen on käytännössä pakko sijoittaa myös SpaceX:ään. Jos suomalainen rahastosijoittaja haluaa varmistaa, ettei hänellä ole pientäkään sijoitusta yhtiössä, on hänen ainoa vaihtoehtonsa myydä yhdysvaltalaismarkkinoille sijoittava rahastonsa.
Rantapuskan mukaan suomalaisten sijoitusvarallisuudesta vain pieni osa on yhdysvaltalaisosakkeissa.
– Puhutaan muutaman kymmenen euron epäsuorasta sijoituksesta SpaceX:ään sillä oletuksella, että sijoittaa johonkin (yhdysvaltalaisyrityksiin sijoittavaan) S&P 500 -indeksirahastoon tai vastaavaan, sanoo Rantapuska.
SpaceX tunnetaan muun muassa avaruusraketeista ja Starlink-satelliitti-internetjärjestelmästä. SpaceX omistaa myös Muskin tekoäly-yhtiön xAI:n, joka on kehittänyt Grok-tekoälyn. Grok tuli tunnetuksi, kun sillä tuotettiin seksuaalissävytteisiä riisuntakuvia erityisesti naisista.
Talouden säikeet ja kytkökset moniportaisia
Talouselämän linkit ovat monimutkaisia ja kerroksellisia, ja modernissa talousjärjestelmässä kaikki liittyy toisiinsa. Usein vaihtoehdoksi jää valita kahdesta pienempi paha.
– Siinä vaiheessa, kun on omavaraisesta kyläyhteisöstä edetty eteenpäin, on todella vaikeaa elää niin, ettei olisi linkittynyt omasta näkökulmastaan niin hyvää kuin pahaa tekeviin tahoihin. Niitä säikeitä on niin paljon, ja ne ovat niin moniportaisia, toteaa Rantapuska.
Omien sijoitustensa eettisyyteen voi vaikuttaa esimerkiksi valitsemalla omiin arvoihinsa sopivia yrityksiä, joihin sijoittaa.
Rahastoissa karsintaa vaikeuttaa se, että niissä saattaa olla mukana suuri määrä yrityksiä. Rahastoillekin on kuitenkin olemassa esimerkiksi vastuullisuuspisteytyksiä, jotka voivat helpottaa valintaa.
Rantapuska muistuttaa, että myös pankit sijoittavat asiakkaidensa varoja jo nyt kaikenlaiseen lailliseen liiketoimintaan oman lainapolitiikkansa mukaisesti.
– Siellä saattaa olla turkistarhausta, norjalaista kalankasvatusta ja eri toimialojen kautta todennäköisesti myös jopa ihmiskauppaa, Rantapuska toteaa.
Muskista voi tulla biljonääri
Monenlaisia mielipiteitä herättävä Musk on SpaceX:n suurin yksittäinen omistaja, ja hänellä oli toukokuun alussa 85 prosenttia yhtiön äänivallasta. Musk toimii yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana.
Pörssilistautumisessa SpaceX voidaan arvostaa 1 500 miljardin eli 1,5 biljoonan dollarin arvoiseksi tai jopa tätäkin arvokkaammaksi. Tämä tarkoittaa, että yhtiö saattaa päästä maailman kymmenen arvokkaimman pörssiyhtiön joukkoon.
Yhtiön tulevasta pörssilistautumisesta povataan kaikkien aikojen suurinta. Bloombergin toukokuussa tekemän arvion mukaan SpaceX voisi kerätä listautumisella jopa 75 miljardia dollaria. Wall Street Journal arvioi tuolloin, että summa voisi nousta 80 miljardiin tai yli.
Listautumisen myötä Muskista saattaa tulla maailman ensimmäinen biljonääri, eli henkilö, jonka varallisuus ylittää 1 000 miljardia dollaria. Musk on jo nyt maailman rikkain ihminen.
Musk on myös sähköautoja valmistavan Teslan toimitusjohtaja ja yhtiön suurin omistaja.
Johtanut Doge-virastoa ja tukenut äärioikeistoa
Musk nousi aiempaa voimakkaammin kansainvälisiin otsikoihin Yhdysvaltojen viime presidentinvaalien yhteydessä, kun hän asettui presidentti Donald Trumpin vankaksi tukijaksi ja lahjoitti tämän ja muiden republikaanien vaalikampanjointiin lähes 300 miljoonaa dollaria.
Pian virkaanastujaisten jälkeen tammikuussa 2025 miljardööri nimitettiin johtamaan Trumpin perustamaa niin sanottua hallinnon tehokkuuden virastoa (Doge), joka teki Trumpin alkukauden aikana merkittäviä leikkauksia liittovaltion palveluihin. Muskin osallisuutta Trumpin hallinnossa kritisoitiin muun muassa merkittäväksi eturistiriidaksi, ja joidenkin viraston toimien arvioitiin olleen Yhdysvaltain perustuslain vastaisia.
Musk jätti virkansa Doge-viraston johtajana toukokuussa 2025. Eroa edelsi Muskin ja Trumpin välirikko.
Myös muun muassa Muskin sekaantuminen Saksan vaaleihin alkuvuonna 2025 ja tuen osoittaminen maan äärioikeistolaiseksi määritellylle AfD:lle (Vaihtoehto Saksalle -puolue) herätti närää erityisesti Euroopassa. Musk on myöhemminkin kunnostautunut äärioikeiston tukijana Euroopassa.