Öljyn hinta ylitti 100 euron rajan.

Öljyn hinta on jälleen nousussa. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Öljyn hinta ylitti sadan euron rajan myöhään torstai-iltapäivänä, ensimmäistä kertaa yli kahden kuukauden aikana. Viimeksi öljytynnyrin hinta oli sadan euron yläpuolella toukokuun 22. päivänä.
Öljyn hinta alkoi jälleen voimakkaasti nousta, kun Yhdysvallat ja Iran jatkoivat aiemmin keskeytettyjä sotatoimiaan.
Iranin edustajat ovat ilmoittaneet, että Hormuzinsalmi ei avautu ennen kuin Yhdysvallat lopettaa hyökkäyksensä Iraniin. Yhdysvallat on nyt suorittanut iskuja Iraniin 12 päivän ajan peräkkäin, eikä loppua ole tällä hetkellä näkyvissä.
Normaaliolosuhteissa Hormuzinsalmen kautta kulkee noin 20 prosenttia koko maailman öljystä.
Hormuzinsalmen vaikean tilanteen lisäksi Jemenin huthikapinalliset ovat sekaantuneet asiaan ja ilmoittaneet asettavansa suuren öljynviejän Saudi-Arabian merisaartoon.