Pääministeri ja hallitus saivat eduskunnan tuen Garden Helsinki -hankkeelle.

Pääministeri Orpo nauttii edelleen eduskunnan luottamusta. SAARA PELTOLA / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sai eduskunnan tuen Garden Helsinki -hankkeeseen liittyvässä epäluottamusäänestyksessä tiistaina. Eduskunta myönsi luottamuksensa myös hallitukselle.
Molemmissa äänestyksissä äänet jakautuivat 101–90. Kahdeksan kansanedustajaa oli poissa.
Äänestysten taustalla oli Garden Helsingin valtiontukipäätös, jonka hallitus teki viime vuoden puoliväliriihessä ilman virkamiesvalmistelua. Eduskunta kokoontui opposition vaatimuksesta käsittelemään asiaa kesken kesän istuntotauon.
Suurin oppositiopuolue SDP esitti hallitukselle epäluottamuslausetta keskustan tuella. Vihreät puolestaan esittivät epäluottamusta pääministerille vasemmistoliiton tukemana.
Epäluottamusäänestykset venyivät iltaan, sillä eduskunta keskusteli asiasta yhdeksän tunnin ajan. Täysistunnon aikana kuultiin yli 180 puheenvuoroa, joissa käsiteltiin tapahtuma-areenoita, julkisten varojen käyttöä ja korruptiota.
Orpo ilmoitti maanantaina, ettei Garden Helsingillä ole enää hallituksen poliittista tukea.