Suomen osuus globaalista tavaraviennistä vähentynyt puoleen 2000-luvulla.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan mukaan Suomen vientituoterakenne on epäsuotuisa kansainvälisen kysynnän kannalta. KIMMO PENTTINEN / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Etlan tutkimuksen mukaan Suomen osuus maailman tavaraviennistä on vähentynyt vuosien 2002–2024 aikana.

Suomen osuus on laskenut 0,72 prosentista 0,35 prosenttiin. Markkinaosuuden väheneminen voidaan jakaa kolmeen osaan, jotka ovat metsäteollisuuden tuotteet, matkapuhelimet ja muut tuotteet. 42 suurimman viejämaan joukossa Suomen osuuden kehitys on ollut toiseksi heikointa Britannian jälkeen.

Etlan mukaan vanhojen teollisuusmaiden markkinaosuuksiin on vaikuttanut heikko suorituskyky kehittyviin talouksiin verrattuna. Monet muut maat ovat pystyneet kompensoimaan laskua tuotevalikoimallaan, mutta Suomen vientituoterakenne on kansainvälisen kysynnän näkökulmasta epäsuotuisa.

Etlan mukaan kansainvälisyys ja innovaatiot voivat parantaa markkinaosuutta tulevaisuudessa.

innovaatiotYK